elokuu 2014

Kohta on taas viikonloppu – jes vaan! Ideaaliin sellaiseen kuuluu luonnollisesti paljon hyvää ruokaa hyvässä seurassa. Viime sunnuntai oli sen osalta täydellinen kaikin puolin. Näin pitkästä aikaa ihania tyttökavereitani runsaan aamiaisbrunssin merkeissä. Paistoimme jokaiselle isot munakkaat ja katoimme pöytään marjoja, hedelmiä ja muita aamiaistarvikkeita. Kahvin ja appelsiinimehun lisäksi skoolattavaa löytyi niin puolukkasmoothiesta kuin kuohuviinilasillisestakin.

Voi myös olla että ystävien jälleennäkemisen ja notkuvan aamiaispöydän lisäksi meidät houkutteli paikan päälle seuraava tapaus. Tarvitseeko tähän nyt mitään edes sanoa? I m g o n n a d i e. Pieni cockerspanielin pentu Mila vei sydämeni täysin, kuinkas muutenkaan. Lastenhoitaja ilmoittautuu!

Olen aina ajatellut, että Flow Festivaalit ovat paitsi hyvän musiikin ja ruoan juhla, myös kaunis kiitos kuluneelle kesälle. Silloin otetaan viimeiset hikipisarat irti helteisistä keleistä, huurteisista juomista ja ympärillä vallitsevasta, hieman humaltuneesta tunnelmasta.

Flow-viikonlopun jälkeen festarikansa laahustaa kaikkensa antaneina omiin sänkyihinsä. On käsittämättömän hiljaista. Vaikka ympärillä on toista sataa silmäparia, ei viereltä kuulu kuin pitkiä, helpottuneita huokaisuja.

Ensin iski se tavallinen syysmelankolia. Tässäkö tämä nyt taas oli. Ensimmäisten syyssateiden jälkeen kuitenkin yllätyin. Vaikka pyöräilin kotiin selkä märkänä, en pannut pahakseni kun sain kiskoa kotona ylle lempivillapaitani, sytyttää illan hämärtyessä kynttilän ja kuunnella vällyjen alla juuri löytämääni artistia.

Tuntuu hassulta ajatella miten vaihteleva kesä meillä on säiden puolesta takana. Juhannuksena grillasimme toppatakit päällä ja ristimme sormemme parempien ilmojen puolesta. Heinäkuussa hellerajojen lisäksi paukkuivat shortsirajat, eikä nukkumisesta tullut mitään ilman tuuletinta.

Kesäni oli kaikin puolin ihana. Olen kuitenkin innoissani siitä raikkaasta tuulepuuskasta, joka puhaltaa syksyisin vasten kasvojamme. Siinä on jotain tuttua ja rauhoittavaa, mutta samalla paljon uutta ja jännittävää.

Nyt ulkona paistaa aurinko. On juuri sellainen raikas syysilma, kuin vapaapäiväkseni toivoin. Sen kunniaksi lähden metsästämään itselleni pirteän keltaista anorakkia. Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

Mehu-Janne sen tokaisi: helvetin hiki. Mutta ei parane valittaa! (Paitsi ehkä vähän öisin, kun hieltä ei näe edes nukkua.) Vaikka kansan huulilta kuuluukin nyt muutama tuskainen parahdus, täytyy muistaa että kohta tilanne saattaa hyvinkin olla tämä. Teidän iloksenne keksin hellepäivien varalle vähän tekemistäkin! Kuvat löytyivät puhelimen muistista, joten osalle teistä vinkit saattavat olla tuttua kauraa. No mutta jos nyt kuitenkin vielä selostuksen kera!

Suvilahti on vapaita graffitiseiniä täynnä, mutta jos spray-maalien kanssa leikkiminen ei innosta, voi oman luovuuden tuoda esille vaikkapa liitujen avulla! Homma oli yllättävän terapeuttista ja itse asiassa värittely kävi kovan kyykkäilyn vuoksi treenistäkin. Auringon laskiessa, lämpimänä kesäiltana väitän Suvilahden olevan kauneimmillaan. (Korjaan: ensi viikonloppuna se vasta kaunis onkin!!) Paksut väriliidut löytyivät parin euron hintaan Tigerista.

kesän tunnelmallisin baari

Helsingin edustalla sijaitseva entinen sotilassaari Lonna avautui kaupunkilaisille ensimmäisen kerran viime toukokuussa. Vierailin paikan päällä alkukesästä ulkoilmaklubi Poijun avajaisissa ja perille päästyäni olin äimän käkenä. Hämmästelin Helsingin siluettia jo lauttamatkalla saareen ja naurahdin ääneen ajatukselle, että kylläpäs voi baarireissu olla sitten kaunis! Lonnassa voi viettää toki muutenkin aikaa, nimittäin saari tarjoaa esimerkiksi luomu- ja lähiruokaa tarjoavan ravintolan, sekä kahvilan, josta voi hankkia piknik-eväät termospulloa ja vilttiä myöten! Lautta lähtee Kauppatorilta, meno-paluu aikuiselta 7 euroa.

jos kahvihammasta kolottaa…

…kannattaa poiketa Pursimiehenkadulla sijaitsevaan kahvila Kuumaan! Kahvilan lisäksi raakakakut olivat meikälle kokemuksena uusinta uutta. Ja voi että miten täydellisen pehmeän makuinen raakapuolukkabrownie olikaan! Turhaan pelkäsin sen olevan happaman tai kitkerän makuinen. Nautimme aamupalasta suloisella miniterassilla ja hörpimme kahvin kylkiäiseksi vielä appelsiinista, porkkanasta ja inkivääristä tuorepuristettuja smoothieita.

Toinen vierailemisen arvoinen kahvila löytyy Päijänteentieltä, Vallilasta. Helsingin Kahvipaahtimon Päiväkahvibaariin kannattaa tutustua jo ihan pelkästään sisustuksen takia. Korkeaa tilaa kattaa monet kiinnostavat yksityiskohdat puisesta höyläpenkistä käytettyyn fillariin. Mielenkiintoisen miljöön lisäksi tarjolla on tietenkin ammattitaitoista kahvia ja makeannälkään pientä purtavaa.

sushi x art

Olen päättänyt kokeilla ja tutustua kesällä mahdollisimman moneen uuteen asiaan ja yksi niistä on ollut sushi. Jos yläasteen köksän tunnilla valmistamiani, epäonnistuneita rullia ei oteta huomioon, en ollut syönyt sushia koskaan aikaisemmin – ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä en syönyt kyllä silloinkaan. En osaa sanoa miksi päädyin syömään sushia vasta nyt, sillä raaka-aineet ovat juuri sellaisia mitä ylipäänsäkin suuhuni pistän. Ja niinhän siinä kävi, että uppouduin makien ja nigirien maailmaan jo ensi kerrasta lähtien!

Ystäväni tutustutti minut ensiksi Iso Roobertinkadulla sijaitsevaan The Boom Roomiin. Pieni ja sympaattinen kahvila tarjoaa erittäin hyvän ja edullisen sushin lisäksi erikoiskahveja ja raakakakkuja, joista edellämainittuja kannattaa käydä kuulemma myös kokeilemassa!

Toisen sushilounaan vietin Uudenmaankadun Sushibar + Winessa (kuva yllä), jonka konseptissa yhdistyy tyylikkäästi skandinaavinen muotoilu ja japanilaistyylinen ruoka. Siinä sushipäissämme keksimme lähteä japanilaisturistien johdolla Kiasmaan katsomaan Marimekko-näyttelyä. Ruusu oli btw tehty irtokarkeista!! Kawaiiiii! Päivä oli kokonaisuudessaan niin ihana, että päätimme tehdä tästä yhteisen sushi x art -tradition. Harvoin kun sitä tulee käytyä näyttelyissä ihan pelkästään omassa kotikaupungissaan. Suosittelen!

salainen runosaari

Musla jakoi blogissaan ihanan kesävinkin, jonka kävin heti oivan tilaisuuden tullen itsekin toteuttamassa. Pyöräilimme eräs kaunis ja lämmin kesäilta Lauttasaaren kärkeen, jossa sijaitsee pieni salainen ja seikkailuhenkinen saari; Sisä-Hattu. Pikku-Hattunakin tunnettu kallioluoto on aikoinaan toiminut odottelusaarena merimiehille. Maihinlupaa odotellessaan merimiehet ovat kaivertaneet kallioihin nimiään, symboleitaan ja runojaan ja vanhimmat niistä taisivat olla peräisin 1800-luvulta.

Sisä-Hattu sijaitsee runsaan 100 metrin päässä rannasta, mutta matalan, saareen johdattelevan maakaistaleen ansiosta matka on helposti kahlattavissa. (Ei muuten ole, jos mukana ei ole slipareita, terveisin sata varvaskramppia ja monta kirosanaa…) Saari on rauhallinen ja näköalat ovat upeat. Ihan vierestä lipuaa myös isot laivat, joita on jotenkin hyvin maagista katsella. Siis oivallinen paikka esimerkiksi piknikille!

Olen ollut onnekas, kun olen saanut viettää niin monta helteistä päivää lähellä merta. Uusiin kokemuksiin on kuulunut myös trendimenopelin, eli sup-laudan kokeilu. Oikeastaan se oli sellainen jättiläismäinen purjehduslauta, jonka köli oli niin suuri, että se tarrasi kiinni pohjaan ja minä lensin kaaressa perässä. Siinä sitten varvas verillä, loppu matka tukevasti istuma-asennossa. Mutta tulipahan siinä samalla heitettyä se talviturkkikin! (Juuh, ihan linnunmaitoahan se merivesikin jo oli…) Käytiin myös ajelemassa veneellä Lauttasaaren tuntumassa, huh miten kivaa puuhaa! Myös pyöräilyn makuun olen päässyt uudestaan sitten varastetun joponi. Siitä puheenollen, luokseni on parhaillaan matkalla aika kiva namupala…