2014

// Tuote saatu testiin bloginäkyvyyttä vastaan

Tähtisädetikkuja lukuunottamatta (kielletäänpäs sekin kaupoista, koska Suomi) kaikki on laittautumista vaille valmista! Ensimmäiseksi kiiruhdetaan isolla porukalla Teurastamolle syömään, jonka jälkeen otamme kohteeksi mitä luultavimmin Lauttasaaren, josta käsin on hyvä tähyillä taivaalle lenteleviä paukkuja.

Ennen kuin ryhdyn kiskomaan kultaisia glittersukkahousujani jalkaan ja kihartelemaan hiuksiani iltaa varten, ajattelin tehdä uuden vuoden kunniaksi itselleni drinkin! Kun kaipaa aavistuksen makeampaa alkujuomaa, on violetti päivän väri!

Le Purp on premium vodka, jossa yhdistyy makea mansikka, mustikka ja raikas lime. Se maistuu esimerkiksi shottina kermavaahdon kera, tai vaikkapa yhdessä ananas-tai karpalomehun kanssa. Raikkaamman drinkin siitä saa helposti lisäämällä sekaan esimerkiksi sitruunan makuista tonicia ja tuoretta limeä. Hmm… Miltäköhän Le Purp maistuu roseen kanssa? Kokeiluun!

Alkosta kyseistä juomaa ei vielä valitettavasti saa, mutta esimerkiksi tietyissä yökerhoissa sitä pääsee jo maistelemaan! Kurkkaa lisää täältä!

Vällyjen välistä ja ties kuinka monennen teekupillisen äärestä moi! Ehdin jo parkaista nenäliinaan kaiken kiireen keskellä toivomuksen, että ehtisin kirjoittaa teille edes kerran ennen uutta vuotta. Niin se pitkittynyt flunssa vei sitten mennessään (sitä en sentään toivonut) ja lähetti meikäläisen lopulta vatsataudin kera kotiin lepäämään.

Päällimmäisenä hirveä morkkis siitä, että töissä joka toinen on sairaslomalla ja alle kourallinen painaa muiden tunteja hiki hatussa. Mutta minkäs sitä ihminen sairaudelleen mahtaa – ei välttämättä ainakaan silloin, kun yli puolet raitiovaunun matkustajista yskii ja pärskii ympärillä.

Sairaslomalla sitä näköjään ehtii Braking Badin maratonin (reilut kolme tuotantokautta kahdessa viikossa johtaa väistämättäkin uniin, joissa rahat joululahjoihin ansaitaan Heisenbergin neuvoja kuuntelemalla) lisäksi kuorruttaa koko kämpän havunoksilla. Vaihdoin vanhat oksat tuoreisiin ja siirsin huomion massiivisesta joulukalenterista, huoneen nurkassa roikkuvaan valosarjaan. Matolle tein kääntötempun – valkoinen esille ja musta piiloon! Kunhan sama tapahtuisi myös ikkunan toisella puolella.

Jospa sitä seuraavaan postaukseen menessä olisi jo päässyt tämän huoneen seinien sisältä muualle? Havuthan tässä alkaa tulla kohta korvista. Keskittymistä voisi sen sijaan sijoittaa vaikkapa niihin joululahjoihin, joita ei vieläkään ole työkiireiden ja sairasloman vuoksi ehtinyt edes miettiä. Siispä rivakka askel takavasempaan päin!

Hei te siellä! Heti alkuun pienet pahoittelut blogihiljaisuudesta, jota on jatkunut jo viikkokaupalla. Työt vievät edelleen suurimman osan ajastani ja energiastani. Voi pojat miten pieni paussi tämän kaiken keskelle onkaan tervetullut… Vielä kaksi viikkoa painettavana, jonka jälkeen pääsen viettämään runsasta kolmen päivän joululomaa.

Hiljaisuudesta ei kerro pelkästään valtava työmäärä, vaan myös suru kotipuolella. Rakas koiramme joutui itsenäisyyspäivänä sairaalahoitoon ja nukkui varhain seuraavana aamuna pois. Menetys oli koko perheelle tietysti erittäin raskas – osittain siksi että poismeno oli niin yllättävä. Varsinkin alkuviikko oli vaikea, sillä tapahtunutta oli vaikea edes hyväksyä. Ikävä on valtava, mutta suru alkaa onneksi pian helpottaa. Kyllä tämä vielä tästä.

Nappasin lauantaiaamuna muutaman hämärän räpsyn vaatetangossani roikkuvasta joulukalenterista, joka piti luonnollisesti esitellä jo ennen joulukuuta. Omista askartelutaidoista päätellen muistutan vähintäänkin Touko Poukoa, mutta yritys hyvä kymmenen!

Ideana siis valokuvakalenteri, joka roikkuu narunpätkien avulla kiinni havunoksassa. Jos olisin ollut ahkera, olisin askarrellut lahjapaperista pieniä kirjekuoria ja sujauttanut kuvat (näyttävät Polaroideilta, mutta ovat tosiasiassa Instagram-kuviani, jotka olen tilannut paperikuviksi Printicin avulla – aika mahti appi muuten!) ja terveiset niihin. Mutta koska menin sieltä mistä aita oli matalin, peitin lahjapaperilla ainoastaan kuvapuolen piiloon ja tadaa, puolet kuvista on pyörähtänyt päin seinää! Hei mut ajatuksena tosi hieno, eikö.

Onneksi pieni joulukuusi sentään ajaa asiaansa just eikä melkein.

Keltaiset anorakit on jo haudattu kaappiin ensi syksyä varten odottelemaan. Seuraavat puoli vuotta mennään keltaisilla valokuvilla! Olen erittäin taagilla postaustoiveiden ja -ideoiden kanssa, mutta vuodenaika ei tee kanssani toivottua yhteistyötä. Kun töihin meen on pimeää, kun töistä tuun on pimeämpää… Karjalaisen Jukkakin sen tietää.

Jos kynttilän hohtoisen tunnelman saisi vangittua valokuviin, olisi bloggaaminen talvellakin ihan piis of cake. Sen sijaan mennään näillä ja odotellaan että keltainen valonlähde siirtyisi hehkulampuista taivaalle.

Mutta oli näillä keltaisilla kuvilla pointtikin! Olen ryhtynyt jouluvalmisteluihin – siskoni mielestä turhan aikaisin. Kodissa tuoksuu hyasintit (jotka upposivat muuten kuin nyrkki silmään Marimerkon pieniin kulhoihin) ja sinne tänne on ripusteltu havunoksia. Ikkunassa roikkuvat, lasiset ”hehkulamput” bongasin Iso-Roban Smyygistä. Niihin voi kätevästi sujauttaa vaikka sesonkiin sopivia kasveja.

Ai niin, arvonnan voittajakin on saatu selville! Maanantaisympatiat lähtee seuraavan kommentin lähettäneelle: ”Oih, noin ihanista pakkauksista omatkin maanantait vois kerrankin olla iloisia ^__^” Onneksi olkoon! Toivottavasti luomuherkut lämmittävät synkimpinäkin iltoina. x

Tähän päivään on kuulunut neljän pyykkikoneellisen lisäksi sarja, jonka katsomiseen olen kuluttanut tänään aboutirallaa viisi tuntia… Jotenkin sen perusteella ajattelin sarjan olevan vinkkaamisen arvoinen, eh?

Fargo on alunperin vuonna -96 ilmestynyt, Coenin veljesten tuottama, ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, jonka pohjalta on tehty nyt myös tv-sarja. Sarjan kerrotaan perustuvan tositapahtumiin, mikä on oikeastaan vain kikka saada katsojia suhtautumaan tapahtumiin henkilökohtaisemmin. Ja mikäs siinä, kun koukkuun jäi jo ensimmäisestä jaksosta lähtien!

Elokuva ansaitsi aikoinaan yli viisikymmentä palkintoa, eikä sarjakaan ole jäänyt niiden osalta täysin kylmäksi. Fargon vahvuus piilee näyttelijöissä, sekä erittäin kieroutuneessa, mustassa huumorissa. Parhaillaan sarjaa näyttää uusi tv-kanava Hero, mutta jos on yhtä malttamaton kuin minä, voi hankkia ilmaisen kokeilukuukauden Ruutu+:lta ja katsoa kaikki kymmenen jaksoa vaikka putkeen!

Koska kaikella hyvällä on tapana loppua aikanaan, saa kommenttiboksiin vinkata lisää hyviä sarjoja, jottei vaan tekeminen lopu marraskuun synkkinä iltoina kesken!

Ps. Satsumat loppu. Mitä mä just sanoin?

Edit: Suomi mainittu, torilla tavataan!

Reilu viikko sitten vastasin puheluun, jota olin jännityksellä sormet ristissä odottanut. Olin päässyt mukaan Olympuksen kamppanjaan, jossa kuusi bloggaajaa stailaa lukijansa uusien PEN E-PL7 -kameroiden mukaan. Hihkaisin ääneen ja toivoin parikseni ihanaa Henriikkaa, joka on livenä vieläkin mielettömämpi!

Stailauspäivänä kävimme Objectin myymälässä valitsemassa sopivan rennot releet, joista sai yhdessä meikin ja hiusten kanssa taiottua oikein tyylikkään asukokonaisuuden. Vaikka stailaus oli Henriikan vastuulla, oli tarkoituksena löytää kuitenkin sellainen asu, joka tuntui myös meikäläisen mielestä hyvältä. Ja nappiinhan se meni – ihan kuin olisin neidin stailaustaitoja missään vaiheessa nyt epäillytkään!

Tässä välissä kuvaan astutte kuitenkin te, rakkaat ystävät. Stailauksista on nyt meneillään äänestys, jossa on mahdollisuus voittaa Olympuksen PEN E-PL7 kamera, joka kaulassanikin killuu. Jos minut äänestetään kolmen parhaan joukkoon, voi samainen kamera olla myös minun! Iiih!! Niin kuin joskus aikaisemmin taisinkin mainita, on tällä hetkellä pienemmän kameran tarve suuri. Postauksiakin tippuisi varmasti useammin, jos kamerani mahtuisi joskus mukaan laukkuun, tai ei olisi niin raskas kannettavaksi… Siispä ääniä meidän tiimille! Jes vaan!

Yritän parhaillaan keksiä sopivaa aloitustapaa uudelle rakkaustarinalle, vaikka otsikkoni taisikin jo pilata kaiken. Tarinan ensimmäinen kappale voisi alkaa jotenkin näin: Kun sinut ikkunan takaa silloin ensi kertaa näin, samassa jo köyhää kukkaroani pyörittelin väärinpäin. Okei, meni jo (huonon) runouden puolelle. Pointtina oli, ken arvata saattaa, vastikään löytämäni u n e l m a kengät. Pitkään mietin ja arvoin (kenkien ulkonäkö ehti jo paljastamaan mokomien hinnan), kunnes uskaltauduin liikkeeseen sisään.

Myyjä kertoi etsivänsä liikkeeseensä (Parisi, Galleria Esplanad) ainoastaan eurooppalaisia kenkiä ja hankkivansa myyntiin vain harvoja kokoja. Esimerkiksi noista kengistä mulla ei ole täällä kun noi kolmekutoset. No mutta, sehän on selvää. Kassalle ja kotiin! Täysihintaisina en olisi kenkiä luultavasti pystynyt ostamaan, mutta 30 %:n alennuksen jälkeen en voinut enää edes harkita – varsinkin kun tietää kenkien takaa löytyvän pieni italialainen perheyritys AGL, joka valmistaa tuotteensa käsin korkealuokkaisia raaka-aineita hyödyntäen.

Eiväthän nuo nyt ne lämpimimmät talvipopot ole, mutta pirskuleen kauniit ainakin! Se olkoon ihan riittävä perustelu, sanoi Paju kun villasukkia nahkakenkiinsä tunki.