Palataan tutuksi tulleen laiturin nokkaan, paikkaan jossa rusketusraidat toimivat pakollisena pukukoodina ja missä aurinkorasvan tuoksu sekoittuu turkoosin meren suolaiseen ilmastoon. Menipäs taas runolliseksi.
Ehdotin keskiviikkoaamuna vaihtelun vuoksi päivittäisen rannalla makoilun sijaan yhteistä polkuveneretkeä. Ajattelin että Juuso voisi polkea, samalla kun minä lasken liukumäkeä. Ajatukseni ei jostain syystä saanut kannatusta ja retki jäi lopulta tekemättä.
Luin Mondo-lehdestä itselleni sopivan hellejuomavinkin. Kaikki sen nyt tietää, etten ole vieläkään opetellut juomaan punaviiniä ilman siihen sopivaa blandista. Mutku se on niin hyvää!
Juusoa ottaa päähän koko instamothafuckingram. Ruokaan ei saa koskea, ennen kuin olen saanut ottaa ateriasta kuvan. Sain vaihtoehdon juhlia vuosipäiväämme puhelimeni kanssa ihan kahdestaan, ellei se luuri lennä nyt sinne laukkuun ja heti! Ehehe anteex mä luulin sua vanteex…
Nauroimme vanhassa kaupungissa rumille matkamuistoille, kuten tälle hyvin suunnitellulle turistilippikselle, joka ei sitten kerrokaan mikä maa Kroatia on. The land of… what?
2
Mukavia kuvia ja leppoisaa kerrontaa :–) plääh ku ei päässy ite mihkää etelään koko kesänä =(
Kiitos Peeta :–))) No ens kesänä sitten meet! Viikonloppureissutkin on aina tosi piristäviä!