Pokkari vitutukseen? Ehkä. Sitä voisi lueskella mieluinten vaikkapa lentokoneessa kohti Barcelonaa. Mistä rahat? No clue. Voisin ottaa neuvosta vaarin ja tehdä kuten ystäväni. ”Luottokortilla. Laskun maksan opintolainalla. Onhan se nyt vääryys jättää niin hyvä laina käyttämättä.” Pankkissa tavataan.
Suomalaisten pientuottajien luomu- ja lähiruokaa Kluuvista. Tuoretta tavaraa A:sta Ö:hön. Maitoa suoraan tonkasta, leipää koivuhaloilla lämpiävästä uunista ja järvikalaa savustettuna paikan päältä. Makea puoti, suolaiset hinnat.
Kirjoittaminen oksetuttaa tällä hetkellä. Ainakin kaikki pakollinen sellainen. Koulu ei maistu, vaan pitäisi maistua. Koko luokkaa (tai ainakin haluan kuvitella niin, sillä vertaistuki on tärkeää…) vaivaa tällä hetkellä tyhjän ruudun-syndrooma. Vain valkoista paperilla, älä ope suutu… Jopa omien mielipiteiden kirjoittaminen kolumnin muodossa tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta tehtävältä. Siksi opettaja on pistänyt meidät kirjoitusselibaattiin. Jospa näin intohimo minun ja näppäimistön välillä roihahtaisi uudelleen? Ken tietää, vaan toivoa saa. Kiire alkaa kuitenkin olla, sillä työharjoitteluhakemukset tulisi olla postissa än-yy-tee NYT. Tuntuu ahdistavalta, että kaiken tämän motivaation ja inspiraation kadotuksen keskellä tulisi tehdä töitä muutaman kuukauden päästä oikeassa lehtitoimituksessa. Yksi menolippu Mombasaan, kiitos.
Tahdon. Haluan. Vaadin. Jokaisen tytön unelmakumisaappaat. Vivienne Westwoodin tuoksuvat rusettikarkit ovat viime vuoden mallistoa. Naru- ja nappiversiot eivät miellytä tarpeeksi. Kyseisiä söpöliinejä saa etsiä tosin kivien alta. Mustat kolmekutoset ohoi, here i am!
