Greetings from New York. Bronxin kulmat ovat vaihtuneet takaisin Kallion koloihin. Sitä kuuluisaa jet lagia pois nukkuessani minut herätti iloinen tervetuliaispuhelu Herra Johtajalta. Voin jo valmiiksi pahoin tulevasta työviikosta. Olisi luultavasti sittenkin pitänyt vastaanottaa houkutteleva illallistarjous Mr. Pukumieheltä ja jäädä edustusvaimoksi isoon omenaan. Onneksi käyntikortti löytyy vielä back up plania varten takataskusta. I’ll be back.
… ’cause this girl is gonna marry your Mr Big. Ei täs midixii. Sunnuntaina jetin siivillä kuohuu jo auringon kulta, kun se irtoaa otteesta maan. Pistinpäs ihan lauluksi aka läskiksi. Huh, sarjassamme fiksuinta minua. Vielä muutama hassu tunti taitettavana ja kirpeä puolukka ottaa tilalleen ison omenan. Mistä näitä viisauksia sikiää? Taidan avata suuni seuraavan kerran kun siihen löytyy aihetta. Ps. Ei tuu ikävä.
Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu? Meinasin myöhästyä töistä jäädessäni kuvaamaan ikkunasta tulvivaa aamuaurinkoa ja kevään ensimmäisiä tulppaaneja. Ajatus lämmittäisi mieltäni huomattavasti enemmän jos ulos astuessani en lentäisi jääkylmän tuulen heiteltäväksi. Kukkien alkuperäkin on hieman kyseenalainen. Ne tulivat kera suklaasydämien eräältä vakioasiakkaaltamme, virolaiselta herrasmieheltä, joka sattuu muuten kaiken lisäksi olemaan aina humalassa. Well, i guess that’s better than nothing.
Minkä takia näytät keskisormea niin useasti? Taidan olla vähän sellainen chick bad. Tässä kuitenkin teille hieman positiivisempia käsimerkkejä havainnollistamaan vajakkiaamujani Kalliossa. En mä oikeasti mikään pahiz ole… PÄ! Eletään muuten jo maaliskuuta. Painaisin nyt tykkää jos voisin.
ps. nro 100 rikki! toiset ne vetelee saman verran päivityksiä kuukaudessa, kun minä tulen resinalla perässä… hälläx välii.