Joulu vietetty suurimmaksi osaksi töissä kuunnellen asiakkaiden viisauksia – ja ehkä myös hieman omiakin.
Asiakas puhuu puhelimessa: ”No mä oon täällä hautausmaan baarissa…”
En tiennytkään että huoltoasemallamme on toinenkin nimitys.
Asiakas1: ”Onko teillä kahvin kanssa ilmaispiparia?”
Minä: ”Ei valitettavasti.”
Asiakas2: ”Kyllä niillä on… Eivät vain tarjoile.”
Kaadan kahvipurut pöydän reunalle ja pyydän toista työntekijää apuun:
”Apuaaa! Mitä mä nyt teen! Auttakaa joku. Vedä mun käteen. Miks te nauratte mulle?” Meinasin kyllä niitä kahvipuruja, mitä te oikein kuvittelitte…
Aattona kotiin töistä palatessani kaaduin suoraan sänkyyn ja heräsin lopulta valmiiseen pöytään. Minua ei juuri nähty apuna kyökin puolella eikä pahemmin pölyrätti kädessäkään, sillä työpäivän kiireet vetivät voimani lähes kokonaan. Yritä siinä sitten vielä kerätä jonkinmoista joulufiilistä aevan pöhnässä – not gonna happen. Runsaan päivän pituinen joululoma huristeli ohitseni kuin vilauksessa. Sieltä se tuli ja tuonne se meni, eikä jäljelle jäänyt kuin… kasa mieluisia paketteja. Materiaähkyni ei silti vielä joulunkaan jälkeen ota laantuakseen, sillä nokkani haistaa jo alelaarien voimakkaan suloisen tuoksun…
ps. ihana kappale.
2
ahahhaha nauran tolle vedä mun käteen-jutulle! :D:D:D:: hyvä duuni
vedä mun käteen:D:D:D:D