Jaså. Meiksin kamera rupee vetelemään viimeisiään. Ehdin kuvaamaan joululahjoistani ainoastaan ylläolevan, jonka jälkeen salamani rupesi kiukuttelemaan oikein kunnolla. Mutta ho ho! Pikkusiskoni oli osannut laittaa jostain kumman syystä kyselemättä korvansa taakse erään pitkään himoitun lahjatoiveen. Vihdoinkin voin leikkiä kettutyttöä ihka omalla Fjällräven Kånken repullani. Jotta en ihan vaikuttaisi turkistarhaa vastustavalta hippianarkistilta punainen spray-maali kädessä ja saisi kaupungilla kävellessäni minkkipuhveihin pukeutuneilta mummoilta pahaa öögaa, kiinnitin reppuun iskoksen suosituksesta tyttömäisen kukan mukaan.
joulukuu 2010
Kaunein kranaatti mitä maa päällänsä kantaa. Kirpaisevan suolaisesta hinnastaan huolimatta kyseinen pommi oli erinomainen joululahjasijoitus itselleni, sillä onhan tämä pikku pirulainen jo parin vuoden ajan räjäyttänyt tajuntani Stockan osastolla. Money well spent.
Olen herännyt tänäkin vuonna suht aikasin joulunviettoon. Vielä olisi mm. kaikki joululahjat paketoimatta ostamatta, tietenkään lukuisia muita jouluvelvollisuuksia unohtamatta… Onneksi joulukiireiden jälkeen on aikaa rauhoittua ja nauttia siitä kuuluisasta joulu rauhas… hetkinen. Työvuorolistani lupaa kahdelta viikolta seuraavaa: aatonaatto – CHECK! – jouluaatto – CHECK! – tapaninpäivä – CHECK! – uudenvuodenaatto – CHECK! ja uudenvuodenpäivä – CHECK CHECK CHECK! Innoissani ahkerana ja tunnollisena työntekijänä lähden nytkin paiskimaan iltavuoroon ja kuuntelemaan asiakkaita, jotka ovat luonnollisesti aina oikeassa:
– ”Onks sulla vaihtaa 500 eurosta takasin?”
– ”Ostatko vaan bisseä? Ei valitettavasti ole…”
– ”Nyt kyllä etit mulle jostain rahaa ja aika vitun äkkiä, vai pitääkö mun lähteä pankkiin tähän aikaan… Äläkä väitä mulle etteikö teiltä löydy rahaa!”
– ”Tässä olis sitten vikat mitkä löyty…”
JA HUPS SIELTÄ A(A)SIAKKAAN LOMPAKOSTA SITTEN PILKOTTIKIN VAHINGOSSA SE KAKSKYMPPINEN! OIKEIN * HYVÄÄ JOULUA! =)
Täällä päässä hiljaista. Kun elämä potkii päähän ja ongelmat uhkaavat ottaa mielessäsi vallan ja sekoittaa normaalin päivärytmisi lähes täysin, on hyvä ottaa kirja kauniiseen käteen ja uppoutua sen syövereihin. Kovin iloista luettavaa ei uusimmista hankinnoistani löydy – johtuneeko sitten omasta mielentilastani – mutta ainakin voi hetken keskittyä toisten elämänvaikeuksiin omieni sijasta.
Pyrin säilyttämään lukuvauhtini noin kuukausi/kirja, mutta välillä vaikean tai tylsän pokkarin eteen sattuessa aikaa saattaa kulua runsaasti enemmän. Olin etsinyt yläaste-aikojen jälkeen Anne Frankin päiväkirjaa kaikkialta (luimme sitä silloin tunneilla englanniksi) ja kolunnut kirjastot läpi huonolla menestyksellä (löytyi vain satunnaisia faktakirjoja aiheesta), kunnes viimein muutama kuukausi sitten törmäsin Anneen pokkarina Rautatientorin suht tuoreessa Pocket Shopissa. Yhdeksän-vuotiaan Pajun tuore mielikuva päiväkirjasta ei ainakaan suomennoksena ollut täysin vastaavanlainen, sillä on pakko myöntää etten välillä (melkein 22-vuotiaana…) ymmärtänyt 40-luvulla eläneen neljätoista-vuotiaan teinin ajatuksia ja kirjaimellisen asiallista ilmaisutapaa lähes ollenkaan. Saatan olla ehkä hieman nykyaikaistunut tai sitten muuten vain tyhmä.
Nyt vuorossa on kuitenkin jo elokuviinkin pärähtänyt Poika raidallisessa pyjamassa, jonka jälkeen vuoroon astuu tositarina neuvostosotilaan pakomatkasta Auschwitzin vankileiriltä, ellen sitten lopullisesti ehdi kyllästyä masentaviin lukukokemuksiin ja kääntää kelkkaa totaalisesti toiseen suuntaan.