elämä

kevään kivoimmat × 5

Kaupallinen yhteistyö Slurp

Jos joutuisin yhtäkkiä muuttamaan maahan, jossa hyvänpäiväntuttujen kanssa kuulumiset vaihdettaisiin aina lyhyesti tokaisemalla I’m good, how are you? , tulisi luultavasti kotia hyvin nopeasti ikävä. Onneksi puolituntematonkaan suomalainen ei useimmiten hätkähdä, jos pikkuisen päättää keventää sydäntään ja kertoa mitä itselleen ihan oikeasti kuuluu. Mitä iloa nyt sellaisesta small talkista on, jos rehellisiä fiiliksiä täytyy hävetä tai peitellä? Sitä paitsi, tuntuu hämmästyttävän hyvältä sanoa että ”mulle kuuluu hyvää”, kun oikeasti tarkoittaa sitä.

Viime vuoteen verrattuna mulle kuuluu oikeasti hyvää. Tuntuu siltä että oon vihdoinkin herännyt ikuisuuksia kestäneestä horroksesta ja saanut kaiken sen energian takaisin, jonka joskus viime kevään tienoilla kadotin. Jaksan touhuta ja olla kiinnostunut, tehdä töitä ja olla paljon kärsivällisempi. Myös sellaiset pienet arkiset asiat, joista ei viime vuonna jaksanut erityisemmin innostua, tuntuu taas piristävän kummasti! Listasin alle muutaman sellaisen, jotka ovat tuottaneet erityisen paljon iloa viime aikoina 〰️

✢ Kiasmassa on meneillään parikin hyvää näyttelyä, joista ainakin islantilaisen Hrafnhildur Arnardóttirin värikkäät höttöpampulat ovat varmasti tulleet kaikille Instagramissa aikaa viettäneille tutuksi. Kiasman neljäs kerros on puolestaan täynnä osallistavia ja elämyksellisiä teoksia, jotka tarjoaa kävijälle muutakin kuin vain katsojan roolin. Nauroin melkein kippurassa, kun kolme teinipoikaa kuunteli langattomista kuulokkeista tanskalaisen taitelijan, Christian Falsnaesin ohjeita ja toimi niiden mukaan. Yksi makasi hievahtamatta maassa, toinen lauloi kovaan ääneen ja kolmas käveli robottimaisesti ystäviensä ympärillä. Lisäksi pääsin itsekin osallistumaan hieman yllättäen taiwanilaisen Lee Mingwein teokseen korjauttamalla ruudulliset housuni pöydän ääressä istuvan ompelijan luona – kuinka hauskaa! PS. Nämä super iloiset ja ihanat kuvat nappasi lahjakas Svante Gullichsen.

✢ Multien vaihto – kuinka rentouttavaa puuhaa! Rakastan sitä fiilistä ja tuoksua, kun saa upottaa kädet uuteen multaan ja herättää kuihtunut kasvi henkiin pitkän talven jäljiltä. Vaikka toisin saattaisi ehkä kuvitella, en todellakaan ole mikään kummoinen viherpeukalo. Viimeisten kuukausien aikana viherkasviperheeni on saanut kokea jälleen kovia (milloin valon puutteen ja milloin villakilpikirvojen takia) ja hautajaisia on saatu viettää urakalla. Taustalla näkyvä kastanjaviinikin oli ennen niin pitkä ja komea, kunnes toisin kävi. Toivottavasti saan sen vielä pelastettua, sillä kyseistä kasvia ei ilmeisesti ole hirveän monesta paikkaa saatavilla.

✢ Slurp, jonka kanssa yhteistyössä tämä postaus on kirjoitettu, on antanut mulle kevään aikana paljonkin sellaisia arkisia hetkiä, joita kaipaan etenkin aamuisin. Aamun ensimmäinen (ja nykyään usein myös se ainoa) kuppi kahvia on mulle yhtäkuin henkireikä. Viime vuosina henkireikä on alkanut kuitenkin säröillä kahviin liittyvän uutisoinnin takia. Juttuja on saanut lukea niin alipalkatuista ja alaikäisistä työntekijöistä, kuin kahvin ympäristövaikutuksistakin. Luonnonvarakeskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan “erityisesti kahvin kulutuksesta aiheutuva ilmastovaikutus nousee varsin korkeaksi, nykykulutuksessa jopa samaan suuruusluokkaan naudanlihan kanssa. Vegaaniruokavaliossa ja kasvisvoittoisessa ruokavaliossa sen suhteellinen osuus nousee edelleen, koska ruokavalioiden kokonaisilmastovaikutus laskee.” No huh!

Jos me kaikki päättäisimme juoda vähemmän ja parempaa kahvia, olisi silloin myös kahvin aiheuttama hiilijalanjälki huomattavasti pienempi. Mulle laadukkaat ja vastuulliset kahvit on kotiinkuljettanut viime syksystä saakka Slurp, joka tuo parhaat kotimaiset pienpaahtimokahvit suoraan postiluukkuun! Slurpin valikoima kattaa jo 20 kahvipaahtimoa, joilta kahvi kulkee suoraan ilman välivarastoa asiakkaille. Tämä takaa tietenkin sen, että postiluukussa odottaa aina tuoretta, eettisesti ja ekologisesti käsityönä paahdettua kahvia. Koodilla ”pajunkissa” saat 40% alennuksen ensimmäisestä Slurp kahvielämyksestä – kurkkaa lisätietoa kahveista ja palvelusta osoitteesta www.slurp.coffee.

✢ Iso O – Matkaopas huipulle on seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin kirjoittama kirja naisille kohti parempia orgasmeja. Tutustuin kirjaan sen jatko-osan, Iso O – Harjoituskirjan julkkareissa, jossa oli niin lämminhenkinen ja inspiroiva tunnelma, ettei tilaisuudesta olisi halunnut lähteä ollenkaan pois. On se jännä, miten itselleen arkaluontoisista aiheista pystyy yks kaks avautumaan, kun huomaa ettei todellakaan ole mietteidensä kanssa yksin. Ja sehän oli koko illan tarkoituskin. Marjan sanoin: ”Me ei haluta jatkaa sitä, miten meidän isoäitejä on kasvatettu häpeän kautta ja sanottu että pimpistä tulee vaan kusi.” En malta odottaa, että pääsen syventymään näihin kirjoihin paremmin!

✢ Vintagelasit, jotka löysin muutama viikko sitten kirpparilta = täydelliset! Kerkesin metsästää kauniita drinkkilaseja ehkä vuoden verran tuloksetta, kunnes sellaiset tuli vihdoinkin vastaan Tattarisuon Antiikissa, jonne ystävä mut vinkkasi. Hauskintahan tässä on se, etten ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä paikasta, vaikka kerkesin aikoinaan asua valtavan antiikkihallin vieressä lähes 20 vuotta (!!) . Nämä lasit korkattiin viime viikonloppuna hyvällä proseccolla, mutta maistuuhan se inkiväärishottikin näistä ihan yhtälailla!

_______

Mitä sun kevääseen kuuluu? Mitkä asiat sua on erityisesti ilahduttanut viime aikoina? Mä haluun tietää!

12/04/2019 0

miltä nyt tuntuu?

”Onneksi olkoon! Miltä nyt tuntuu olla naimisissa?”

Kysymys yllättää vieläkin, vaikka häistä on jo useampi kuukausi aikaa. Naurahdan hieman hölmistyneenä ja yritän etsiä tunteitani kuvaavia sanoja: kiitollinen? turvallinen? vakaa?

Booooring.

Käännyn Googlen puoleen ja yritän selvittää, miltä naimisissa olemisen kuuluisi tuntua. Klikkaan itseni vauva.fi:n keskustelupalstalle, jossa konkarit jakavat kokemuksiaan avioliitosta ja hymähdän ääneen.

No eihän se miltään tunnu.

t. 25 vuotta naimisissa

Olen aina hieman ihmetellyt tuota urheilutoimittajamaista kysymystä, johon olen vastannut luultavasti yhtä epämääräisesti siitä lähtien, kun palasin kotiin ihka ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Jälkeenpäin tunteita osaa ehkä puida sanoiksi paremmin, kuin sillä autuaalla hetkellä, jolloin valkolakki painetaan päähän, tai tieto uudesta työpaikasta ulkomailla kilahtaa korviin. Niihin hetkiin on mahtunut laaja skaala erilaisia tunteita; pelonsekaisia ”no mitäs nyt sitten” -fiiliksiä ja tietysti aivan järkyttävän suurta onnea, joka näyttäytyy ulospäin korviin saakka ulottuvana hymynä.

Samanlaisia tunteita kävin läpi myös heinäkuisena hääpäivänä. Alttarille astellessa tuntui siltä, kuin olisin itse ollut vieraana jonkun juhlissa ja heitellyt kuivattua laventelia vastanaineiden päälle. Vieläkään en ole ihan varma, seisoiko vihkijän edessä minä vai naapurin Leena – niin omituiselta ja epätodelliselta se tuntui.

Itse naimisissa oleminen tuntuu neljän kuukauden kokemuksen jälkeen ihan yhtä onnelliselta, ihanalta, v-mäiseltä ja vaikealta kuin parisuhteessa ollessakin – ainoana erona on lupaus toisillemme siitä, että nyt ollaan eikä meinata. En miettinyt maistraattia varatessa tai häävalssia valitessa, että nyt parisuhteestamme tulisi entistä eheämpi ja lujempi, tai että nyt se jokin loksahtaisi vihdoinkin paikoilleen. En ajatellut sen muuttavan meitä oikeastaan mitenkään.

Jos totta puhutaan, emme miettineet etukäteen, miltä avioelämä saattaisi yhdessä edes tuntua. Kaikenlainen spekulaatio siitä mitä saattaisi tapahtua, jos elämä avioliitossa ei yrityksestä huolimatta maistuisikaan, oli meidän mielestä turhaa. Sanoimme toisillemme tahdon vain ja ainoastaan siksi, että se tuntui molempien mielestä oikealta ja hyvältä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se tuntuisi välttämättä oikealta ja hyvältä hamaan hautaan saakka, vaikka siihen tietysti pyritäänkin.

Niin että tässä sitä nyt juostaan käsikkäin tiellä, joka on tietyllä tapaa molemmille ihan uusi ja ihmeellinen, ja toisaalta taas täysin tuttu ja turvallinen – ja sehän tässä kaikkein siisteintä onkin.

________

Kuvat: Timo Soasepp

31/10/2018 2

me mennään naimisiin

Pakko se kai on uskoa. H-hetki, eli häähetki lähestyy armotonta vauhtia ja pian seistään polvet ja alahuuli tutisten alttarilla – tai siis toivon mukaan kirkkaan sinisen taivaan alla, sillä vihkiseremonia olisi tarkoitus suorittaa ulkona… Eihän se olisi kunnon suomalainen jännitysnäytelmä eikä mikään, jos ei nyt hieman vihkiaamuna sataa ripottelisi!

Elän oikeastaan edelleen siinä harhaluulossa, että kevät on vasta aluillaan ja hääpäivään on kuukausi kaupalla aikaa. Se kertoo ehkä siitä, kuinka nopeasti puoli vuotta on mielen sopukoissani kulunut – tai siitä, kuinka paljon tekemistä on häiden suhteen vielä jäljellä. ”Kunhan kaikilla on ruokaa ja juomaa” -mentaliteetti hävisi kutakuinkin siinä vaiheessa, kun toukokuun alkupuolella istahdimme yhdessä kaasojen kanssa miettimään häävalmisteluja. Palaverin jälkeen hakkasin itselleni auki yhdeksän sivun Powerpoint -esitelmän, sillä en osannut vastata yhteenkään ”Mitenkäs olet ajatellut tämän järjestyvän?” tai ”Missähän vaiheessa tuon on tarkoitus tapahtua?” -kysymykseen. Onni on kaasot, jotka ymmärtävät, mitä lähestulkoon satahenkisen poppoon kestitsiminen vaatii.

En minä silti ihan toimettomaksi ole jäänyt, vaikka siltä on monesti ehkä tuntunutkin. Asioiden edistämistä on helpottanut jo alusta asti selvillä ollut hääteema, vaikka kuvittelin pitkään, että mitään sellaista ei ole. Koska pyrimme arjessakin tekemään mahdollisimman ekologisia valintoja ja suosimaan hankinnoissamme kirpputoreja, päätimme, että kokonaisen hääastiaston vuokraamisen sijaan hommaamme lautaset ja kahvikupit kirpparilta. Hillityn valkoisen astiaston sijaan yhdistelemmekin huolettomasti Kierrätyskeskuksista löytyneitä mummokristalleja ja ruusukukallisia posliiniastioita – ja mikä parasta, olemme ehtineet vuokrata sekalaista saalistamme jo muillekin hääpareille!

Vaikka kirpputoreista ja kierrätysryhmistä on ollut suuresti hyötyä, suunnittelemistamme budjettihäistä tuskin enää puhutaan, sillä rahaa tuntuu uppoavan erilaisiin hankintoihin ihan huomaamatta… Iso siivu säästyy onneksi ruokapuolelta, sillä häidemme tarjoiluista (kakkua lukuunottamatta) vastaa mieheni yritys Soup catering.

Enää muutama hassu viikko ja hössötys on ohi. Sitä ennen työlistalla on vielä jos minkämoista hankintaa pöytäliinoista korkokenkiin, toimivan istumajärjestyksen laatiminen (tämä tulee olemaan hauskaa…) ja hääpäivän tarkka aikataulutus ja vastuualueiden jakaminen – ai niin, ja esteettömyystodistukset! Ilman niitä kun ei naimisiin mennä, haha! Juuh, taidan tarvita lasi(pullo)n skumppaa, että selviän tästä kaikesta maaliin asti.

________

Kiinnostaisiko teitä lukea meidän häistä enemmänkin? Olen pohtinut näpytteleväni häistä kokonaisen postaussarjan, johon sisältyisi juttua mm. vegaanisesta häämenusta, täydellisestä vintage-mekkolöydöstä ja koristeideoista. Myöhemmin kesällä on luvassa myös aika mieletön arvonta tuleville hääpareille ja isompien juhlien järjestäjille, joten kannattaa pysyä kuulolla!

13/06/2018 14

tyhjän ruudun oireyhtymä

Yritin hakea jotain sanaa, mikä kuvaisi hyvin tätä koko kevään jatkunutta olotilaa ja hymähdin ääneen, kun keksin sille kokonaan oman diagnoosin; Tyhjän ruudun oireyhtymä. Tiedättehän? Se tunne, kun on sata asiaa mielen päällä ja johonkin pitäisi vaan yrittää tarttua, mutta kursori sen kuin vaan pomppii tyhjällä ruudulla ja vittuilee takaisin.

Toiset toimii pienessä kiireessä tehokkaammin ja kokevat lievän stressin toisinaan jopa tervetulleeksi. Itsehän kuulun siihen jengiin, joka suorastaan lamaantuu lähestyvistä deadlineista ja päätyy mielummin peiton alle vahtaamaan Temppareita.

Stressistä ja sen hallinnasta puhutaan nykyään paljon – ja hyvä niin, sillä työuupumus tuntuu vakiintuneen jo jonkinlaiseksi kansantaudiksi. Kun luin Idan jutun aiheesta, jäin hetkeksi miettimään omaa jaksamistani. Huomasin, etten suinkaan pyrkinyt esimerkiksi miettimään konkreettisia ratkaisuja oman hyvinvointini edistämiseksi, vaan havahduin lähinnä vertailemasta omaa stressiäni muiden stressiin.

Reilu vuosi sitten yrittäjäksi ryhdyttyäni en osannut ihan ajatella, millaisia kamppailuja tulen itseni kanssa toisinaan käymään sen vuoksi, etten tee tarpeeksi. Tai niin ainakin kuvittelen. Vaikka nykyään burn outin merkeistä varoitellaan, katsotaan stressin ja kiireen olevan myös merkki kovasta työstä. Auta armias, jos et olekaan painanut unelmiesi eteen vuosi tolkulla töitä ja ansainnut mainetta ja kunniaa kyyneliä ja verta vuodattaen, tai takonut sitä rautaa silloin, kun se oli vielä kuumaa, perkele!

Toiselle kiire tarkoittaa töiden ja opiskelun yhteensovittamista keskenään ja toiselle kahden lapsen yksinhuoltajuutta. Toiselle kalenterin täyttyminen ei tuota minkäänlaista ongelmaa, kun taas toiselle voi samassa tilanteessa olla vaikeaa pitää ohjia käsissä. Onkin ehdottoman tärkeää tuntea itsensä ja oman kaikkivoipaisuutensa, sillä kukaan muu ei välttämättä huomaa, jos sinä et jaksa.

Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin joskus Tempparit vaan vie voiton.

31/05/2018 4

tällä hetkellä inspiroi

Viime viikkoina olen yrittänyt inspiroitua täytekakuista, pöytäkattauksista, kukka-asetelmista ja kaikesta Pinterestin ja mielikuvituksen välillä. Jos olisi mahdollista, ulkoistaisin kaiken häihin liittyvän ja kävelisin suoraan alttarille h-hetken koittaessa. Eräs miespuolinen ystäväni hämmästeli tuskailuani, kun kerroin että hääpäivä on jo ovella ja kaikki vielä täysin vaiheessa. ”Siis kuinka aikasin häiden järjestelyt pitää muka aloittaa?”, hän kysyi. Ilmeeni nähtyään ystäväni otti pari askelta taaksepäin.

Olenkin jo luonnostellut mielessäni ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan…” -tyylistä postausta, jossa listaan tuleville morsioille omakohtaisia vinkkejä ja muistisääntöjä häiden suunnittelun ja järjestelyiden suhteen. Ensimmäinen ja ehkäpä kaikista tärkein vinkkini kuuluu; aloittakaa ajoissa. Itsehän pyörittelin lähinnä peukaloita vielä tammikuussa ja mietin, että eihän sitä nyt vielä mitään kannata. Noh juu, kyllä kannattaa.

Olen kova tyttö inspiroitumaan kyllä muuten kaikenlaisesta, jopa täysin epäolennaisesta silloin, kun keskittymiskykyä kaivattaisiin jossain ihan muualla. Niinhän se usein menee, että ne kuuluisat ikuisuusprojektit ja pitkään to do -listalla olleet kodinaskareet astuvat kuvaan viimeistään siinä vaiheessa, kun aikaa ei olisi juuri millekään ylimääräiselle. Kaikenlaisen häähössötyksen sijaan minua inspiroi tällä hetkellä mm. seuraavat asiat:

✢ Naisen seksuaalisuus on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tabu, josta puhutaan lähinnä illanistujaisissa muutaman lasillisen jälkeen. Vaikka feminismi on selkeästi muodissa, liittyy esimerkiksi naisen sukuelimeen edelleen tietynlainen stigma, jonka vuoksi aihe sivuutetaan mielummin kokonaan. Keskustelimme eräs ilta naisen biologiasta, haluista ja haluttomuudesta ystäväni kanssa (kyllä, viinilasillisen ääressä) suu melkeinpä vaahdoten, sillä koko kompleksi kaikkine kysymyksineen ja ajatuksineen herättää niin suurta mielenkiintoa. Mitä mietit Ronja Salmi? sarjan jaksoissa käsitellään paljon pohtimiani asioita rohkeasti ääneen ja tarkastellaan naisen seksuaalisuutta moneltakin eri osin. Ohjelmaan liittyvä Mitä vielä, Ronja Salmi? podcast-sarja on myös kuuntelemisen arvoinen!

✢ Fiksut ja määrätietoiset naiset, jotka jaksavat tsempata muita, esimerkiksi samalla alalla olevia naisia ikuisen kilpailun ja kyräilyn sijaan. Viime tiistaisen PING Festivaalien jälkeen kuljin hymy korvissa erityisesti Natan ansiosta – ei pelkästään hänen festareilla pitämänsä, helvetin kovan How to success -oppituntinsa vuoksi, vaan henkilökohtaisen palautteen takia, jonka me Minnin kanssa vegaanihommistamme saimme. Juuri tämänkaltaista positiivista ja kannustavaa meininkiä tarvittaisiin naisten välillä enemmän, arvostan!

✢ Sapiens – Ihmisen lyhyt historia on kirja, jota koko Suomi parhaillaan lukee. Kirja kertoo siitä kuinka ihmisestä tuli ihminen, miten metsästäjistä tuli kuningaskuntien rakentajia ja miten ihmiset ryhtyivät uskomaan jumaliin ja luottamaan lakeihin. Aloitin lukemaan kirjaa eilen ja vain muutaman hassun sivun luettuani, olin jo monttu auki. Koska historia ei koulussa juurikaan kiinnostanut, on monta asiaa päässyt vuosien varrella unohtumaan, kuten se että maapallolla on asunut aikoinaan ainakin kuusi ihmislajia, joista oma lajimme Homo sapiens ei todennäköisesti tule elämään enää tuhannen vuoden päästä – hullua. Ajatella, että lähitulevaisuudessa saatamme joutua kilpailemaan sapienseihin kuulumattomien ihmisten kanssa… Löysin kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta hintaan 12,95 €.

❖ ❖ ❖

Mua kiinnostaa, mikä teitä tällä hetkellä inspiroi? Oletteko lukeneet kirjallisuutta naisen seksuaalisuudesta? Mulle saa jakaa mielellään lisäinspistä! Myös kaikenlaisia viime hetken vinkkejä häiden järjestelyn osalta otetaan vastaan, heheh…..

12/05/2018 4

paju tulee, oletko valmis?

Ihan vähän tekisi mieli päästä vähällä ja kopioida viimeisin kirjoitukseni lokakuulta 2016, jolloin varovaisesti kokeilin työntää isovarvastani takaisin blogimaailmaan. Oven väliin se varvas taisi kuitenkin jäädä. Varvas parka. Mutta mitäs sanotte, jos annettaisiin varpaalle uusi mahdollisuus? Pidettäisiin ovea auki ja toivotettaisiin tervetulleeksi vuoteen 2018?

Joten tässä me nyt taas ollaan – minä ja varvas, valmiita ylittämään kynnys kuin kynnys!

Palataanpa vielä hetkeksi viimeiseen kirjoitukseen, jonka julkaisin vielä silloisen blogini, She goes with the flow:n puolelle – kelatkaa, oon ollut parikymppinen tyllerö, kun päätin alkaa kirjoittaa au pair arjestani Tukholmassa.

Lähes tismalleen kuukausi aikaisemmin, syyskuussa 2016, olin päättänyt tehdä jotain todella jännittävää ja varmasti monen mielestä ihan pimeetä. Irtisanoin itseni reilu kolme vuotta kestäneestä työsuhteesta myyjävisualistina ja aloin tekemään Youtube-videoita. Kieltämättä, kuulostaa ihan pimeeltä. Varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että videoiden tekeminen oli itselle yhtä tuttua, kuin vaikkapa sukkapuikoilla neulominen. Ihan yksikseni en tähän hulluuteen olisi kuitenkaan uskaltanut lähteä. Ilman Minnin määrätietoisuutta, oma-aloitteisuutta ja panostusta en ikimaailmassa olisi ollut perustamassa osakeyhtiötä, jonka nimeksi tuli PS Olen vegaani. Ihan pimeetä, mutta vähintäänkin yhtä siistiä!

Sanomattakin varmaan selvää, on viimeisin vuosi hurahtanut tiiviisti vegaanibisneksien parissa. Omaan juttuun pähkähullusti uskominen edesauttoi varmasti, kliseistä kyllä, tähtäämään kivan kuuloisesta harrastuksesta suoraan täysipäiväiseen työhön, johon myös ympärillä olevat ystävät, tutut ja tuntemattomat uskoivat. Se, että reilu vuoden ikäinen päähänpisto on otettu niin hyvin vastaan, merkitsee paljon ja vähän päälle. Siitä isoin kiitos kaikille teille!

Oma juttuni ei ole kuitenkaan täysin yhtä kuin PS Olen vegaani, ja varmaan osittain siitä syystä täällä teille nyt kirjoitan. Ihanan ja kamalan somen parissa olen viettänyt aikaa jo Internetin alkuajoista lähtien, mutta tällä hetkellä ensimmäistä kertaa keskiössä on jokin, ei joku, eli minä itse. Vaikka se jokin, eli vegaanisen ruokavalion sekä kestävän kehityksen puolesta liputtaminen kuvastaa hyvin paljon arvomaailmaani ja elämäntyyliäni, ei se tietenkään kerro minusta kaikkea. Sen sijaan, että ihmiset lähestyisivät baarissa iloisesti kutsumalla minua etunimen sijaan vegaaniksi (tämä on toki poikkeuksetta ollut vain ja ainoastaan huvittavaa, haha!), haluan kertoa teille enemmän itsestäni, ajatuksistani, mielenkiinnonkohteistani ja kaikesta, mitä tavallisessa arkielämässäni näen ja koen.

Aiheet tulevat blogissani pyörimään toki minulle tärkeiden asioiden, kuten sen vegaanisen ruokavalion ja kestävän kehityksen mukaisen elämäntavan äärellä, mutta eiköhän jutun juurta löydy niiden aihealueiden ulkopuoleltakin. Juuri nyt aikaani vie työn ohella kesällä vietettävät häät (ihan omat, jaiks), joten varmasti ainakin niiden osalta luvassa paljon fiilistelyä ja päänvaivaa tekstimuodossa.

Riittäisiköhän tämä pieneksi teaseriksi siitä, mitä tuleman pitää?

Niin ja hei, koska blogini tosiaan sijaitsee nykyään uudessa osoitteessa (vuosien vanhat tekstit ovat edelleen vapaata riistaa kaikille masokisteille, olkaa hyvät) , olisi ihanaa, jos kävisitte klikkailemassa seuraa -nappulaa Bloglovin’in puolella ja tykkäilemässä blogistani myös Facebookissa!

♥︎ : Paju

PS. Jätä viesti äänimerkin jälkeen, * piip *

02/04/2018 6