tammikuu 2015

Ihana, ihana Rooma! Palasimme eilen Köpiksen kautta kotiin vatsat täynnä pitsaa, pastaa ja gelatoa. Kolme päivää meni yhdessä hujauksessa ja on ehkä sanomattakin selvää ettei muutama lisävuorokausi kauniin keväisessä kaupungissa olisi tehnyt pahitteeksi – paitsi ehkä sille vatsalle. Roomasta liikenee juttua ainakin parin kolmen postauksen verran (ajattelin koota yhteen ainakin kaikki omat Rooma-vinkit ja on sitä luvattua videomateriaaliakin kertynyt yhden filmipätkän verran), joten jääkäähän langoille jos kaupunki kiinnostaa!

Loppuviikon tunnit ovat aika kortilla – ylihuomenna juhlin syntymäpäiviäni jälleen Helsinki-Vantaalla, mutta tällä kertaa limoncellot pysyy visusti pullossa, sillä kyseessä on työmatka Tukholmaan. Toisaalta, sankarilla on oikeus juoda limoncelloa vaikka palaverissa.

Kävin ihan varta vasten vanhempien luona etsimässä lukuisten, suorastaan epäaikajanaan järjestettyjen (edellinen sana on täysin epäkelpo) valokuvien seasta muutaman muiston Roomasta. Onneksi on valokuvia, sillä mitä lapsuuden muistoihin tulee, niin… niitä ei juuri tule? Toisin kuin siskoni, joka muistaa takuulla minkä väristä tikkaria söi lähtiessään Roomaan, minkälaiset kengät hänellä oli jalassa lentokentällä (mulla oli tietenkin samanlaiset…) ja mikä biisi soi taksissa matkalla hotellille, minä muistan vain hajanaisia asioita koko lapsuudesta.

Ne kaikki traumaattisimmat muistot ovat tietenkin syöpyneet pääkoppaani (lapsuuteni oli oikesti ihan kiva, älkää huoliko) – esimerkiksi Nizzassa leipätiski jouduttiin sulkemaan takiani, koska onnistuin rikkomaan lasin sämpylöiden päälle ja Roomassa poliisi vihelsi pilliin, kun kastoin väsyneet pikkuvarpaani Fontana Di Trevin suihkulähteeseen…

Katsokaa tuota pientä vihaa, jota levitän koko Rooman kaupungille. Tyhmä suihkulähde. Tyhmä poliisisetä. Jos olisi kesä, kastaisin taatusti varpaani mokomaan uudelleen, mutta vielä tammikuussa en kostotoimiini lähde. Sen sijaan tuleva viikonloppu pitää sisällään luultavasti pastaa ja pitsaa koko vuodenkin edestä, yhden jalkapallo-ottelun (koska suurikin Lazio fani…..) ja ainakin parit kolmet neljät synttäridrinkit!

Ja koska matkakumppani on hoitanut ja suunnitellut tähän mennessä kaiken raflavarauksista bussilippuihin (olen kyllä saanut kuulla tästä jo muutamaan otteeseen), kysynkin vielä pikaiset vinkit viikonloppuiselle Rooman reissulle teiltä! Ravintoloita meillä on jo vaikka millä mitalla tsekattuna, mutta aina muutama kiva kahvilavinkki mahtuu sekaan. Pari must-nähtävyyttä tulee varmasti käytyä läpi, mutta jos tiedät ehdottaa jotain mitä ei matkaoppaissa välttämättä kerrota, niin olehyvä! Myös shoppailuvinkit kiinnostaa – ainakin sunnuntaille on luultavasti luvassa vintagekirppistelyä. Reissun jälkeen luvassa tietenkin omat vinkkini teille, toivottavasti myös jonkinlaisen matkafilmin muodossa!

Ps. Kiitti samiskuteista äiti.

Tammikuun ensimmäinen puolikas on jo näyttänyt kaapin paikkansa tulevaisuudessa. Muutama mieltä askarruttanut asia on varmistunut ja kohta löytyy sitä kuuluisaa mustaa valkoiselta! Näin nopeasti sitä huomaa kuinka yhtenä kysymysmerkkinä loistanut vuosi onkin yhtäkkiä täynnä tekemistä. Kiireistä kevättä povatessa…

Ajattelin muuten taas ryhdistäytyä näiden musavinkkien parissa ja heittää viikottain kehiin sen hetkisiä lemppareita! Välillä on hauskaa selata jopa omia suosituksia, sillä olen monesti löytänyt jotain kappaleita uudelleen. Etsin lähes viikottain jotain uutta kuunneltavaa – ehkä senkin takia että hyvän osuessa eteen jatkan kuuntelua siihen asti että kyllästyn. Hyvänä esimerkkinä seuraava, jonka räpit opettelin huomaamatta parissa päivässä. Tämä piti tietenkin todistaa lauantaisella keikalla juoksemalla lavan eteen teinien keskelle siiderit läikkyen….. Juuh.

Ystäväni, jolla on maailmankaikkeuden omituisin, sekopäisin ja täydellisin musiikkimaku, jakoi vihdoinkin salailemansa soittolistat kanssani. Ehkä sanomattakin selvää, että biisejä on hilautunut myös omille Spotify-listoilleni. (Niitä voi seurata täällä ja täällä.) Röyksoppin biisiin olin törmännyt aikasemminkin, mutta koska artistien ja biisien nimet eivät tahdo koskaan jäädä mieleeni, löydän usein hyvät kappaleet vasta vähän jälkijunassa. Viikon kuunnelluimpiin pääsee myös Ryn Weaverin remix, josta tulee niin kreisi kesäfiilis! Tekee mieli hyppiä kalliolta mereen, juosta nakuna pellolla, tanssia auringon ensisäteisiin asti ja kuvata tästä kaikesta video biisin soidessa taustalla. Mmh, ei ehkä.

Oon tässä ihmetellyt monttu ammollaan tätä uutta kameraa, sekä wifi-yhteyttä, joka mahdollistaa kuvien siirron kamerasta puhelimeen pelkästään nappia painamalla. Vielä ihmeellisempää on, että puhelimeni toimii myös halutessani kameran kaukolaukaisimena. Siis että näen itseni puhelimesta, vaikka tosiasiassa kuva on suoraan kuin kameran kautta katsoisi? Joo, emmäkään tajua.

Tässä tutkiskellessani huomasin kuinka helposti asukuvienkin ottaminen wifin avulla onnistuu. (On muuten yllättävän vaikeaa olla katsomatta siihen puhelimeen…) No joo, paremman valon ja ympäristön puutteessa, mutta silti! Asukuvia, tässä blogissa! Annetaas sille pienet. Sain joululahjaksi kolme lahjakorttia COS:iin ja hupsista, sinne meni. Ihanat printtihousut löytyivät eilen alennusmyynneistä, samaten harmaa tunikamainen yläosa. Korukin on muuten sieltä, kyllä kyllä, pieniä yksityiskohtia myöten.

Kuvan kirjapino edustaa tämän hetkistä kameran jalustaa. Jos se synttäripukki osaisi sellaisen myöhemmin tammikuussa tuoda? Nyt kun päästiin sopivasti aasinsiltana lahjatoiveisiin, niin uusi kamerani on edelleen toivomaani nahkaremmiä vaille. (Päässäni alkoi soimaan nyt yksi Apulannan biisi… eih.)

Ps. Arvonnan voittaja on vielä arpomatta – hold your horses!

Omg. Look what i haz!! Tai itseasiassa won. Kyllä vaan! Minä meikäläinen menin ja voitin Henriikan stailaustaitojen, sekä meidän tiimiä äänestäneiden ansiosta uuden Olympus PEN E-PL7 järjestelmäkameran! Aikamoista, huhuh. Paketti saapui suoraan työpaikalle ja koko lounastauko meinasi mennä sen hiplaamiseen. Sain valita kolmesta värivaihtoehdosta mieleisimmän – hopean ja mustan yhdistelmä kolahti eniten, sillä se on malleista klassisin ja muistuttaa ulkonäöltään vähän vanhaa retrokameraa.

Verkkokaupan sivuilla uudesta Olympuksen kamerasta kirjoitetaan näin: ”Bloggaajan elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista mutta uusi PEN E-PL7 tekee korkkareissa mukulakivillä juoksemisestakin hieman inhimillisempää tehokkaan kuvanvakaajan ja kääntyvän näytön ansiosta.” Siispä selfiet kehiin ja mukulakiville juoksentelemaan! Korkkarit jätän kyllä kotiin.

Kuinkakohan monta kertaa olen valittanut tuosta jättiläistäkin suuremmasta Nikonista, jota ei jaksa kantaa koskaan mukanaan – siksipä ehkä postauksetkin ovat rajoittuneet suurimmaksi osaksi neljän seinän sisälle. Olympus PEN E-PL7 on edelliseen järkkäriin verrattuna vitsi, mutta erittäin hyvä sellainen! Se painaa vähemmän kuin voipaketti ja on kokonsa puolesta kuin mikäkin taskuraketti. Pientä opettelemisen varaa vielä on, mutta noin päällisin puolin muutaman kokeilukerran jälkeen kamera tuntuu hyvin simppeliltä – ja hyvä niin, sillä monimutkaiset vempeleet lentävät nopeasti ikkunasta.

Vertailun vuoksi kaksi ylimmäistä on otettu Nikonin järkkärillä, kun taas alimmainen räpsäisty uudella Olympuksen kameralla. 18-70mm linssiin verrattuna 14-42mm on kuin pala taivasta, jos lähikuvista puhutaan. Esimerkiksi kahden ensimmäisen kuvan yksityiskohdat ovat silkkaa mössöä, sillä vanhalla linssillä on ollut aina vaikeuksia tarkentaa lähelle. Olympuksella kuvatessani taas säikähdin, kun nassuselfieissä näkyi ryppyjä, joihin en paljain silminkään ole peilissä vielä törmännyt……. Onneksi on kaveri nimeltään Photoshop.

Se olisi vuosi 2014 paketissa ja hyvästien aika! Kerrataan kultaisia muistoja ja annetaan kuvien kuljettaa. Näitä selaillessa tulee itselle tosi hyvä mieli, kun näkee konkreettisesti kerralla vuoden parhaimpia paloja. Tietenkin sekaan mahtuu myös niitä ikävempiä asioita, mutta ei sellaisia, mistä ei perheen ja ystävien avulla selviäisi.

Suurimman osan ajasta tuli vietettyä töitä painaen, mutta onneksi vähän vapaatakin osui reitin varrelle. Ehkä siksi täälläkin vietettiin historian hiljaisinta blogivuotta, koska oma aika sattui olemaan usein niin taagilla, ettei sitä harvinaista herkkua halunnut tuhlata töllöttimien ääressä. Siispä ikuinen tsemppivirsi soimaan vuodelle 2015!

Kesällä pakkasin rinkan ja häippäsin kaverin luokse Barcelonaan, maistoin ensimmäistä kertaa sushia (!!!) ja kokeilin onneani sup-laudan päällä. Taiteiltiin väriliiduilla kesäiltana Suvilahdessa, kun taas yöllä nautittiin maailman kauneimmasta kesähesasta Lonnan saarella. Ihania muistoja.