Hei te siellä! Heti alkuun pienet pahoittelut blogihiljaisuudesta, jota on jatkunut jo viikkokaupalla. Työt vievät edelleen suurimman osan ajastani ja energiastani. Voi pojat miten pieni paussi tämän kaiken keskelle onkaan tervetullut… Vielä kaksi viikkoa painettavana, jonka jälkeen pääsen viettämään runsasta kolmen päivän joululomaa.
Hiljaisuudesta ei kerro pelkästään valtava työmäärä, vaan myös suru kotipuolella. Rakas koiramme joutui itsenäisyyspäivänä sairaalahoitoon ja nukkui varhain seuraavana aamuna pois. Menetys oli koko perheelle tietysti erittäin raskas – osittain siksi että poismeno oli niin yllättävä. Varsinkin alkuviikko oli vaikea, sillä tapahtunutta oli vaikea edes hyväksyä. Ikävä on valtava, mutta suru alkaa onneksi pian helpottaa. Kyllä tämä vielä tästä.
Nappasin lauantaiaamuna muutaman hämärän räpsyn vaatetangossani roikkuvasta joulukalenterista, joka piti luonnollisesti esitellä jo ennen joulukuuta. Omista askartelutaidoista päätellen muistutan vähintäänkin Touko Poukoa, mutta yritys hyvä kymmenen!
Ideana siis valokuvakalenteri, joka roikkuu narunpätkien avulla kiinni havunoksassa. Jos olisin ollut ahkera, olisin askarrellut lahjapaperista pieniä kirjekuoria ja sujauttanut kuvat (näyttävät Polaroideilta, mutta ovat tosiasiassa Instagram-kuviani, jotka olen tilannut paperikuviksi Printicin avulla – aika mahti appi muuten!) ja terveiset niihin. Mutta koska menin sieltä mistä aita oli matalin, peitin lahjapaperilla ainoastaan kuvapuolen piiloon ja tadaa, puolet kuvista on pyörähtänyt päin seinää! Hei mut ajatuksena tosi hieno, eikö.
Onneksi pieni joulukuusi sentään ajaa asiaansa just eikä melkein.
4
Näyttää kerrassaan supersöpöltä niin kalenteri kuin kuusi kuin kaikki muukin mitä kuvat kämpästäsi paljastavat! Eikö havut varise sohvallesi tai kellastu?
Voi Paju. Hurjasti voimia. :<3
Kiitos ihana. <3
Kiitos Saana! Ja yllättävää kyllä, havunoksa ei ole varissut vielä yhtään (jos siihen ei siis koske haha!), vaikka se on ollut siinä jo joulukuun alusta lähtien!