Olen aina ajatellut, että Flow Festivaalit ovat paitsi hyvän musiikin ja ruoan juhla, myös kaunis kiitos kuluneelle kesälle. Silloin otetaan viimeiset hikipisarat irti helteisistä keleistä, huurteisista juomista ja ympärillä vallitsevasta, hieman humaltuneesta tunnelmasta.
Flow-viikonlopun jälkeen festarikansa laahustaa kaikkensa antaneina omiin sänkyihinsä. On käsittämättömän hiljaista. Vaikka ympärillä on toista sataa silmäparia, ei viereltä kuulu kuin pitkiä, helpottuneita huokaisuja.
Ensin iski se tavallinen syysmelankolia. Tässäkö tämä nyt taas oli. Ensimmäisten syyssateiden jälkeen kuitenkin yllätyin. Vaikka pyöräilin kotiin selkä märkänä, en pannut pahakseni kun sain kiskoa kotona ylle lempivillapaitani, sytyttää illan hämärtyessä kynttilän ja kuunnella vällyjen alla juuri löytämääni artistia.
Tuntuu hassulta ajatella miten vaihteleva kesä meillä on säiden puolesta takana. Juhannuksena grillasimme toppatakit päällä ja ristimme sormemme parempien ilmojen puolesta. Heinäkuussa hellerajojen lisäksi paukkuivat shortsirajat, eikä nukkumisesta tullut mitään ilman tuuletinta.
Kesäni oli kaikin puolin ihana. Olen kuitenkin innoissani siitä raikkaasta tuulepuuskasta, joka puhaltaa syksyisin vasten kasvojamme. Siinä on jotain tuttua ja rauhoittavaa, mutta samalla paljon uutta ja jännittävää.
Nyt ulkona paistaa aurinko. On juuri sellainen raikas syysilma, kuin vapaapäiväkseni toivoin. Sen kunniaksi lähden metsästämään itselleni pirteän keltaista anorakkia. Ihanaa keskiviikkoa kaikille!