yhtä hymyä koko tyttö

10. huhtikuuta Fok_it julkaisi sarjakuvan, joka ei olisi voinut olla ajankohtaisempi. Olin menossa työhaastatteluun – jo toiseen sellaiseen tämän vuoden aikana.

Ensimmäisen kanssa kävi huonosti. Lukuisten hakemusten jälkeen olin vihdoinkin saanut mahdollisuuden, joka näytti vihreää valoa. Ystäväni suositusten saattelemana lähdin haastattelusta toiveekkaana ja lähes varmana onnistumisestani. Kun puhelu tuli, romahdin täysin. Annoin itselleni luvan itkeä silmäni turvoksiin ja hautautua peiton alle keskellä kirkasta päivää.

Siinä säälipisteitä kerätessäni muistin ylös kirjoittamani uudenvuodenlupaukset, jotka olivat pikemminkin ohjenuoria vuodelle 2013. Tänä vuonna saavuttaisin unelmia – niin opiskelujen, kuin työpaikankin suhteen. Mitä ahkerammin tekisin asioiden eteen töitä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä pääsisin askeleen eteepäin kohti tavoitteitani.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen olen ollut niin au pairina Tukholmassa, jäätelönmyyjänä kauppakeskuksessa, kuin kesätyöntekijänä puutarhamyymälässäkin. Lähipiirin valmistuessa hiljalleen ammattiin, huomaa allekirjoittanut seisovansa huoltoaseman kassatiskin takana jo kolmatta vuotta. Onhan niitä yrityksiä ollut, mutta en löytänyt siellä täällä harhailevaa itseäni ainakaan lehtitoimittajana.

Nielin pettymykseni ja päätin olla heittämättä pyyhettä kehään. Oli tehtävä pieninkin mahdollinen liike kiinnostuksen kohteidensa eteen ja äkkiä huomasinkin aloittaneeni opinnot sisustusassistenttina. Jonkinlainen portti sisustusmailmaan oli tarpeen, sillä työskentely alalla oli kiinnostanut jo teinitytöstä lähtien. Ajattelin että miksikäs ei! Meni syteen tai saveen, olisin ainakin yhtä kokemusta jälleen rikkaampi.

Helmikuun puolella kuulin mielenkiintoisesta mahdollisuudesta, josta en päiväunissanikaan uskaltanut haaveilla. Päätin kuitenkin lähteä asenteella yrittänyttä ei lasketa ja laittaa hakemuksen sisään. Kului päiviä, viikkoja, kuukausi… Sitten huomasin näytölleni saapuneen vieraan numeron. Puhelinmyyjä, ajattelin…

Alkuvuonna käymäni työnhakuprosessin jälkeen lähdin varovaisemmin liikkeelle. Minun käskettiin valmistautua myös siihen, että tälläkin kertaa joutuisin pettymään. Kahden erillisen haastattelukerran jälkeen uskalsin jo kuitenkin toivoa. Olin antanut itsestäni kaiken ja osoittanut osaamiseni ja kiinnostukseni ensimmäistä kertaa myös englanniksi ja ruotsiksi.

Kun maanantaina vastaanotin pitkään pelätyn puhelun, olin pyörtyä jännityksestä. Olin aloittamassa tavallista iltavuoroani nakkisämpylöiden parissa, kun kuulin sanat:

”Mun on kyllä nyt valitettavasti pyydettävä sua tulemaan Granitille töihin ja toimimaan myymälän visualistina.”