pajunkissa

Viikonloppu on ollut yhtä hullunmyllyä töiden, opiskelun ja kirpputorihulinan parissa. Nukuttuja tunteja on kertynyt yössä korkeintaan viisi ja samoilla silmillä on juostu paikasta toiseen. Kun muut potevat viikonlopun jälkeistä maanantaisyndroomaa, minä huokaisen helpotuksesta. Vapaapäiväni tosin muodostuu sekin erinäisistä askareista, kuten läksyjen teosta (!) ja pölyisen kotini puunaamisesta. Edes kaksi vuotta ikkunoissa pinttynyt lika (!!!) ei blokkaa tarpeeksi taivaalta tulvivaa valonmäärää, joka arvostelee suurennuslasin avulla nurkkiin kerääntyneitä villakoiria.

Sitten siivouksesta hieman jännittävempiin uutisiin. Syntymäpäivieni aikaan kerroin mystisestä lahjasta, joka paljastuisi heti kunhan aika olisi oikea – tai tarkemmin sanottuna varattuna. Maaliskuun viimeisenä torstaina istahdan tatuoijan tuoliin elämäni ensimmäistä kertaa! Olen kuullut joskus sanottavan, että jos tatuoitavaa kuvaa on miettinyt kaksi vuotta mieltään muuttamatta, on se varmasti oikea ja tatuoitavan arvoinen. Päässäni pitkään muhinut idea pajunkissanoksasta on vihdoin ilmestynyt siskoni käden kautta paperille. Tuskin maltan odottaa, miltä näin kaunis ja omaperäinen luonnos tulee näyttämään ihollani.