…got the ticket, hoh.
Vaikka kipittilisinkin kotikadullani tähän vuodenaikaan mielummin hellemekossa kuin toppatakissa, on silti nöyränä jälleen todettava suomen kesän olevan kauneinta mitä tiedän. Vehreän maaperän tuoksu sateen jälkeisessä kostean raikkaassa ilmassa vetää sanattomaksi. Ihan kuten tämä intohimoinen runollisuutenikin. Huutonaurua.
Sairaslomalainen huikkaa lämpimät terveiset täältä neljän seinän sisältä edelleen vähenevälle lukijayhteiskunnalleni. Korvassani poxuu ritizee ja paukkuu. Lisää trippejä ja unta naamariin. Kaikki pakollinen tuntuu vastenmieliseltä – mukaan lukien rästissä olevat matkapostaukset, jotka saattavat minut tuonelan porteille vielä joku kaunis päivä. Sen sijaan huvittaa marmattaa kaikesta turhasta. Ahaa siinäkö piilevä vika? Got it. En ole ajautumassa sivuraitelle, asun siellä. Vali vali vali… Etsikää te sen sijaan käsiinne vasta-aine masentavuudelleni ja piikittäkää piristysruiskeellanne siinä ohessa hieman minuakin. Kiitos ja anteeksi.
Tilanteen koomisuus huipentui pirinisien saapuessa rikospaikalle täsmälleen salamani välähdyksen jälkeen, kassit täyteen vaatteita sulloneina, matkalla pyykkitupaan korjaamaan sattuneen erehdyksen…
Heja Finland! Ihan finaalissa. Tuleville jälkipolville tiedoksi: olin töissä. Hyllyjen tyhjennettyä urheilujuomista jäimme jännittyneinä seuraamaan tilannetta paikan autioituessa. Ensimmäisen erän nolla-peli oli täyttä kidutusta. Keskity nyt vain töihin. Ruotsalaisten a.k.a suomalaisen pamauttaessa kiekon häkkiin pyysin kääntämään jo kanavaa. Niin isänmaallinen kannattaja kuin olen. Seuraavassa hetkessä koko homma lähtikin aevan käsistä. Oli jokseenkin ilmiselvää että työnteko loppui siihen paikkaan. Nokelaisen lyötyä oman maalinsa työkaverini sekosi. Se on miun serkkupoika! Pakko kutsua se miun valmistujaisiin… hitto eihän miulla ole sen numeroa. Karjuin jo valmiiksi kipeällä kurkullani viimeisetkin asiakkaat tiehensä. Maamme laulun nostattama eurofinen olotila sai kuumemittarinkin poksumaan. Me voitettiin kultaa.
Kotimatka oli yhtä juhlaa. Ehkä vähän säälitti ulkomaalaistaustaisen bussikuskin puolesta… En tiennytkään että suomalaiset osaavat harrastaa small talkia vaativampaa keskustelua kanssamatkustajien kanssa. Fiilis oli toden totta uskomaton. Sanoin kuvaamattomuus johtui tilanteen harvinaisuudesta. Kuusitoista vuotta. 1-6. Problem Sweden? YOU MAD?! Siitä huolimatta painuin auton torvien saattelemana peiton alle potemaan ennenaikaista ja uutta kansantautia nimeltä kultajuhlijoiden syndrooma. Tarkoituksena oli kipittää aamulla terveysasemalle sairaslomapapereiden toivossa ja vakuutella lääkärille ettei flunssani johdu viimeöisestä mantan altaassa lillumisesta. 2011 NEVÖ FÖGET!
mä oon öissä töissä ja nimenomaa myymälöissä, yeah.
kuva Timo Soasepp.
Vai pitäisikö sitä sanoa devil in a new pants? I love it tho…
Pieni kurkistus täydelliseen päivään. Tällä kertaa keikaroin kameran edessä Suomenlinnassa. Nöyrä kiitos hovikuvaajalleni… Blogikäsitteistä lempparein.
Lukijani ovat päättäneet lyöttäytyä yhteen ja aloittaa virallisen joukkopaon blogistani. Enkä yhtään ihmettele. Viiden tunnin hampaiden kiristelyn, usean kahvikupin ja litran jäätelöpakkauksen jälkeen olen viimeinkin päässyt askeleen eteenpäin kohti lopullista itsetuhoa. Vielä olisi rapiat satatuhatta valokuvaa läpikäymättä. Matkustaminen on yliarvostettua. Taidan ruveta kotihiireksi.
Ensimmäinen aamu nykissä oli jokseenkin epätodellinen, kuin elokuvissa. Istahdimme komean NYPD herrasmiehen viereen aamukahville suunnittelemaan tulevaa päivän ohjelmaa. Mozarella-tomaattimunakkaan eteen saatuani olisin toki voinut skipata jo seuraavaan aamuun. Pari lomakiloa tuliaisiksi lukuisten tuorejuusto bageleiden jälkeen on ihan okei.
Ajatus yksi nähtävyys päivässä tuntui aluksi kohtuuttomalta, mutta entäs numero kaksi, kolme ja neljä. Jo ensimmäisenä päivänä syntyi ahdistus viikon ylikuormituksesta minuuttiaikataululla. Kun mikään ei riitä. Ensimmäisenä oli vuorossa kuuluisa Grand Cental Terminal. Mittasuhteiltaan jo luultavasti Helsingin kokoinen. Sen ja varmaan jokaisen nykin henkkamaukan läpi juostuamme menimme New York Public Library:n. Ehdotan turvatarkastuksia myös suomen kirjastoihin. Mielellään jokaiseen lukusaliin mentäessä sekä sieltä poistuessa. Jokuhan voi ampua kirjastotädin ja varastaa vielä kasapäin lastensatuja. Ei käy päinsä. Etsimme mm. massiivisista kirjoista tietoa suomesta. Sauna and snow… awesome.
Kylmissämme ja jalat väsyneinä päätimme napata edestämme minkä tahansa bussin ja hypätä kyytiin. Erään paikallisen mielestä se ei kuulostanut kovinkaan hyvältä idealta, ellemme halunneet matkata to the deepest Harlem… Why not? Viimeisten valkoihoisten hypätessä pois bussista Central Parkin laitamilla jäimme pohdiskelemaan olisiko pitänyt jäädä jo edellisellä pysäkillä…
Tämä hyväkäytöksinen nuori neiti söpöine ilmapalloineen oli aamun sarastaessa helsingin rautatientorilla enää pelkkää satujen onnellista hölynpölyä. Baarimikkojen puhkoessa palloni, kastellessa minut läpimäräksi ja pyytäessä lopulta ystävällisesti poistumaan vähitellen paikan päältä kun pilkusta on kulunut jo toista tuntia, on ehkä syytä haihtua näkyvistä ja pysyä siellä. No need to drink awhile…