Juuri suorittamani laskutoimituksen mukaan olen kohdellut blogiani kaltoin (jälleen kerran) jo lähes kuukauden päivät. Tähän on siis tultava pian muutos, jos aijon vielä jaksaa ylläpitää vähäisiäkin sanojani. Tällä kertaa ei tekstinpuutteesta ole ollut niinkään kysymys, vaan lähinnä sen paljoudesta. Hidas kone ja liian paljon kuvia. Tuloksena hikeä, tuskaa ja hypnotisoitunutta raivoa, joka johtuu lähinnä siitä pienestä pyörivästä ympyrästä hiiren päällä. Tulin juuri äskettäin työhaastattelusta (kiitos siitä siskolleni, joka sai opiskelupaikan Lahdesta ja luovuttaa täten kunniallisesti paikkansa minulle!), joka on jo pieni askel kohti uuden läppärin hankintaa. Pitäkää siis peukkuja ettei kassaneidiksi valita ihan ketä tahansa. I need a dollar!!
Kaksi viikkoa sitten suuntasimme siskoni kanssa nokkamme kohti Kroatian merenrantakaupunkia, Splitiä. Kaksi viikkoa siihen myös meni että sain purettua yli tuhat matkakuvaa tietokoneelle kahdesta eri kamerasta. Koko eilisillan häärin photoshopin kimpussa parannellessa otoksia ja luovutettuani vasta noin kahden aikaa yöllä, oli valmiina ainoastaan ensimmäisen päivän valokuva-aikaansaannokset. Mutta sen pitemmittä puheitta siirtykäämme itse reissuun, jota tulen puunaamaan tässä varmaan viikon päivät, ellen pidempäänkin!
Hei hei koti!
Budan lentokentällä oli väsynyttä.
Aamuvenyttelyt ehdittiin hyvin hoitaa parin tunnin odotteluaikanaennen seuraavaa Malevin lentoa kohti Splitiä, jossa olikin riittävästi tilaa.
Sitten Splitin kentältä bussi kohti keskustaa ja varaamaamme hostellia!
Suomalainen tarvitsee alkoholia heti bussista päästyään.
Tai sitten juoksimme terassille suoraan vain siksi, että heti keskustaan päästyämmemeidät yllätti äkillinen sadekuuro. Voitte päättää itse.
Nyt meni hermot…Vuorossa kenkien vaihto.
Noniin… Missäs me ollaan?
Öö okei… Käännytään takas.
Finally!
Hostellin emäntä toivotti meidät ystävällisesti tervetulleiksi vastaleivotulla kakullaan, nom! Lieneekö sitten ollut osana sitä suunnitelmaa, jolloin emännän poika tuli pyytämään passejamme vartiksi johonkin tarkoitukseen, mitä emme koskaan saaneet selville, samalla kuin mussutimme kakkujamme.
Hostellin sisäpihan katossa kasvoi kiivejä. Oikealla meidän huoneen ovi!
Kamat purettuamme alettiin valmistautua iltaa varten.
Ensin päätimme tutustua hieman ympäristöön.
Anni da Raptor!
Splitin kuuluisalla rantabulevardilla myytiin poppareita ja ilmapalloja!
Sitten syömään! For me pasta carbonara, please!
Anni päätyi valkkariin. Itse pysyttelin koko loman ajan kylmässä ja huurteisessa kokiksessa,
johon upposi kyllä reissun aikana varmaan muutama kuna (=Kroatian rahayksikkö.)
Illallisen jälkeen katselimme kaunista auringonlaskua.
Tykkään mun uusista kukkapöksyistä.
Moro!
4
jee splitti! mäkin oon käyny siel 🙂 kyllä näitä juttuja jaksaa lukea ja kuvia katella!
hei jee kiva että luet kapu! :–)
miks et sano sun kaverille että se on liian laiha? on väärin ettei läheiset välitä ystävän anoreksiasta. silminnähtävää.
tämä olkoon ainoa kommentti tästä asiasta minkä julkaisen. sattumoisin tämä kaveri sattuu olemaan siskoni, eikä kyse edes ole anoreksiasta (missä pyritään syödä mahdollisimman vähän, jos ollenkaan), on syömishäiriöistä useita muitakin muotoja. turha tulla selittämään etteikö perhe ja ystävät välittäisi asiasta ollenkaan, jos et tiedä asiasta yhtään mitään? jos olisit kokenut tälläistä omassa lähipiirissäsi tai edes lukenut syömishäiriöiden yhdistävistä tekijöistä,tietäisit ainakin sen että sairastavalle ei niin vaan sanota että "syö enemmän." nämä asiat on henkilökohtaisia, joten mun ei todellakaan tarvitse kertoa ja selitellä teille anonyymeille yhtään mitään. väärin tässä on se, että tänne tullaan jauhamaan tollasta sontaa. pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta aihe on herkkä ja ulkopuolisten tyhmät kommentit pistää vituttamaan. sorgen morgen.