kylpyhuoneen estetiikkaa

Kaupallinen yhteistyö Muji Finland

Oottekin jo ehkä kuulleet, että Muji avaa pysyvästi ovensa Helsinkiin ensi syksynä! Ajattomiin, laadukkaisiin ja brändäämättömiin tuotteisiin keskittynyt designketju syntyi Japanissa 1980-luvulla vastaliikkeenä tuon ajan kulutusyhteiskunnan kaupallisuudelle, joka koostui (ja koostuu pitkälti edelleen) heikkolaatuisesta ja mahdollisimman halvalla tuotetusta tavarasta. Mujin periaatteina onkin tarjota markkinoille kestäviä, hyvistä materiaaleista valmistettuja käyttötavaroita kohtuuhintaan.

Ennen kuin tätä pohjoismaiden suurinta Muji-myymälää pääsee ihastelemaan, voi pientä esimakua tulevasta käydä hakemassa Mujin pop up -liikkeestä, Kampin 4. kerroksesta, joka on avoinna 20.1.2019 saakka.

Törmäsin ensimmäisen kerran Mujiin muutama vuosi sitten Hongkongin lentokentällä, kun odottelin paluulentoa takaisin Suomeen. Pienessä lentokenttämyymälässä oli paljon matkailijoita suosivia Muji-tuotteita, kuten pehmeitä ja lämpöisiä sukkia, unimaskeja, niskatyynyjä sekä käsimatkatavaroihin soveltuvia, kevyitä puteleita ja purnukoita. Sieltä tuliaisena kotiin hankin itselleni kauniin aroma diffuuserin, joka on jaksanut pulputtaa ja tuoda iloa ever since!

Viime aikoina Instagramia selatessa ei ole voinut välttyä näiltä kauniilta vekottimilta, joiden höyryämistä on rentouttavaa katsella ja niin ihana haistella – Stellan blogikommenteissa joku vertasi diffuuserin suosiota jopa laavalamppuun, haha! Onneksi diffuuseri on paljon muutakin kuin vain eräänlainen tuoksulamppu – sen käytöstä on useita hyötyjä esimerkiksi terveydelle ja hyvinvoinnille. Näin viikon verran tappoflunssassa kotona maanneena olen lähestulkoon nukkunut diffuuseri kainalossa, sillä höyry kosteuttaa ilmaa ympärillä, joka on hyväksi iholle ja hengitysteille.

Eteerisistä öljyistä, joista tämä Mujin Japanese Cypress on yksi suosikeistani (tätä kyseistä öljyä ei valitettavasti pop up-liikkeestä löydy, mutta jos metsäiset tuoksut ovat mieleen, kannattaa tutustua ainakin Mujin Pine ja Cederwood öljyihin!) voi puolestaan löytää apua esimerkiksi stressiin, nukahtamiseen tai flunssan oireiden lievittämiseen. Eteeristen öljyjen käyttötarkoitus ei suinkaan rajaudu pelkkään diffuuseriin, vaan niiden käyttöä voi soveltaa miten mieli tekee. Tykkään itse käyttää eteerisiä öljyjä diffuuserin lisäksi esimerkiksi pyykinpesussa, saunassa löylyveteen sekoitettuna ja vaatekaapissa seetripuutikkuihin lisättynä.

Muutimme syksyllä kolmannen kerran vuoden sisään, sillä edellinen asuntomme, jossa ehdimme asua noin puoli vuotta, oli yltä päältä homeessa. Kävi kuitenkin onni onnettomuudessa ja löysimme tilalle suloisen asunnon puutalosta, jossa olemme viihtyneet paremmin kuin hyvin! Ainoa miinuspuoli asunnossa on säilytystilan vähäisyys ja kaikkein selkeimmin sen huomaa kylpyhuoneessa, jossa peili- ja allaskaapin virkaa toimittaa lähinnä pesukoneen päälle jäävä tila.

Laadukkaista materiaaleista valmistettujen vaatteiden, erilaisten keittiötarvikkeiden, ihonhoitotuotteiden, toimistotarvikkeiden, elektroniikan ja jopa huonekalujen ohella Mujilla on kattava valikoima erilaisia kodin säilytyratkaisuja, joista löytyi apua harmaita hiuksia aiheuttaneisiin ongelmiin.

Vaikka yleensä valitsen käyttöesineiden materiaaliksi mielummin jotain muuta kuin muovia, en olisi kylppärissä lojuvalle kosmetiikalle keksinyt parempia ja selkeämpiä säilytysratkaisuja, kuin nämä Mujin läpinäkyvät akryylilaatikot, joista näkee suoraan vilkaisemalla missä mikäkin kynsiviila ja luomiväri milloinkin vaeltaa. Näissä laatikoissa pikkutavarat pysyy hyvin järjestyksessä, eikä kiireessä valmistautuessa tule sitä ikuista penkomispaniikkia, kun kaikelle on oma paikkansa.

Kirkkaan ja kovan muovin vastapainoksi halusin tuoda kylppäriin lämpöä ja maanläheistä fiilistä käsinpunotuilla rottinkikoreilla, jotka kätkee sisäänsä shampoot, vartalovoiteet ja muut hieman enemmän tilaa vievät ihonhoitotuotteet.

Nautin suunnattomasti yksinkertaisista ja kauniista käyttöesineistä, jotka tekevät samalla myös arjesta pikkuisen simppelimmän. Nämä Mujin posliiniset hammasharjatelineet ovat juuri sellaista arjen estetiikkaa, jotka antaisin mielelläni jollekin myös joululahjaksi – niin söpöt!

Rehellisyyden nimissä en menisi kuitenkaan ehkä vannomaan, että saan pidettyä kylpyhuoneen kuvien kaltaisessa järjestyksessä, sillä jos totta puhutaan, onnistun räjäyttämään kaiken, mihin pikkurillillä koskenkin… Mutta hei, aina on hyvä toivoa ja leikkiä olevansa oman elämänsä Hyacinth Bucket, jolla on koti aina tip top järjestyksessä.

_______

Onko Muji sulle jo entuudestaan tuttu? Ootko ihastunut diffuuseriin pulppuamiseen yhtä lujaa kuin mä, vai onko sulla kenties joku toinen suosikkituote, josta en ehkä tiedä? Kurkkaa ihmeessä myös Idan ja Stellan postaukset, jossa Ida esittelee ajattomia Muji-suosikkejaan ja Stella vinkkaa kauniita lahjaideoita minimalistin jouluun.

21/12/2018 2

tästä oikea aivopuoliskoni pitää

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Miltähän tuntuisi elää 1800-luvun Suomessa, jossa naisen kunnianhimoisimpina tavoitteina on päästä elämänsä aikana hyviin naimisiin ja osoittaa lahjakkuutta lähinnä tarkkuutta vaativien ristipistojen ja puuron keiton merkeissä? Olisinko silloin ajatellut, että opiskeleminen ja itsenäisen uran luominen on vain miehiä varten, niin kuin siihen aikaan oli tapana, vai olisinko kenties kapinoinut tasa-arvoisen Suomen puolesta ja edistänyt naisten asemaa mielipiteilläni ja kirjoituksillani, niin kuin Minna Canth, jota aikansa ensimmäisiksi feministeiksi voisi kutsua.

Nämä ja monta muuta ajatusta jäi mieleen elämäni ensimmäisestä lukupiiristä, johon osallistuin muutama viikko sitten Henriikan ja Hannan kanssa. Äänikirjalukupiiriä varten olimme kuunnelleet Minna Canthin neljä eri novellia: Laulaja, Ompelija, Lain mukaan ja Kodista pois, jotka Storytel on nostanut kokoelmiinsa pian lähestyvän Minna Canthin 175-juhlavuoden kunniaksi – go Miinu!

Seuraa tunnustus: luen hävettävän vähän kirjoja. Olen juuri se tyyppi, jolla on vuoden lopussa se yksi ja sama kirja rästissä, jonka olen vuoden alussa aloittanut. Osittain tästä syystä ei ole aikoinaan varmaan koulukaan pahemmin maistunut, sillä lukemiseen keskittyminen on aina ollut itselle pikkuisen haastavaa. Välillä olen ollut jopa melkein varma siitä, ettei aivoilleni ole siunattu vasenta puoliskoa ollenkaan, tai että se on vähintään täysin toimintakyvytön…

Ihan samalla tavalla en asiaa ilmaissut Henriikalle ja Hannalle, kun istuimme äänitysstudioon keskustelemaan novellien kuuntelukokemuksista. Kuulitko saman? -podcastissa kuitenkin kerron, että joskus visuaalinen ja hallitseva aivopuoliskoni häiritsee lukemista niin paljon, ettei siitä tule yhtään mitään. Äänikirjoja kuunnellessa en kuitenkaan ehdi kiinnittämään huomiota (TYPERIIN) lauserakenteisiin tai (IHMEELLISIIN) kappalejakoihin samalla tavalla kuin lukiessa, sillä teksti rullaa itsestään eteenpäin. Tästä syystä pystyn usein uppoutumaan äänikirjoihin kovakantisia helpommin, sillä silmät voi kirjaa kuunnellessa sulkea kaikenlaisilta visuaalisilta ärsykkeiltä.

Oli muutenkin jännä huomata, miten erilaisia fiiliksiä äänikirjojen kuunteleminen meissä herätti. Saatiin hyvät naurut aikaan, kun Henriikka kertoi kuuntelevansa äänikirjoja joskus jopa tuplanopeudella, sillä normaali nopeus on hänelle aivan liian hidas. Tai että miten erityylisistä lukijaäänistä pidämme! Kirjan kuuntelu stoppaa itselläni kuin seinään, jos luureista kajahtaa monotonisen tylsä ja persoonaton ääni, joka ei elävöitä tekstiä millään lailla. Minna Canthin novellit lukenut Elina Knihtilä tiesi onneksi tasan tarkkaan mistä oikea aivopuoliskoni pitää!

Pahoin pelkään, että 1800-luvulla elänyt Paju ei olisi ollut lähellekään niin radikaali kuin Kodista pois novellin Fanny, joka jätti kosijat kynnykselle ruikuttamaan, vaikka tarjolla olisi ollut kalliita silkkikankaita ja huoletonta elämää.

Minä annan rahat paikalla käteesi, jos vaan lupaat heittää nuo hullut tuumasi ja jäät kotiin. Sinun ei tarvitse leipäsi eteen työtä tehdä, jaksan minä sinut aina elättää. Lystäillä saat niin paljon kuin ikinä tahdot. Käydä paalista paaliin, tanssia ja leijailla, eikä huolehtia mistään. Menet sitten naimisiin muutamien vuosien perästä, takaan että sinulla on täällä vara valita sulhasiakin.

Vaan niinpä läksi Fanny, otti oppikirjat kainaloon ja huikkasi vanhemmilleen heipat, vaikka kukaan ei ollut enää kuulemassa. Onneksi minun ei suomalaisena naisena tarvitse hypätä Fannyn kenkiin kuin enää ajatustasolla – ja siitä saamme kiittää suurin aplodein Minna Canthia.

_______

Onko äänikirjat sulle jo tuttuja? Storytel tarjoaa uusille käyttäjille kuukauden ilmaisen kokeilujakson.

Kuvat: Eliel Kilkki ( SUPERREEL )

09/11/2018 0

miltä nyt tuntuu?

”Onneksi olkoon! Miltä nyt tuntuu olla naimisissa?” 

Kysymys yllättää vieläkin, vaikka häistä on jo useampi kuukausi aikaa. Naurahdan hieman hölmistyneenä ja yritän etsiä tunteitani kuvaavia sanoja: kiitollinen? turvallinen? vakaa?

Booooring.

Käännyn Googlen puoleen ja yritän selvittää, miltä naimisissa olemisen kuuluisi tuntua. Klikkaan itseni vauva.fi:n keskustelupalstalle, jossa konkarit jakavat kokemuksiaan avioliitosta ja hymähdän ääneen.

No eihän se miltään tunnu.

t. 25 vuotta naimisissa

 

Olen aina hieman ihmetellyt tuota urheilutoimittajamaista kysymystä, johon olen vastannut luultavasti yhtä epämääräisesti siitä lähtien, kun palasin kotiin ihka ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Jälkeenpäin tunteita osaa ehkä puida sanoiksi paremmin, kuin sillä autuaalla hetkellä, jolloin valkolakki painetaan päähän, tai tieto uudesta työpaikasta ulkomailla kilahtaa korviin. Niihin hetkiin on mahtunut laaja skaala erilaisia tunteita; pelonsekaisia ”no mitäs nyt sitten” -fiiliksiä ja tietysti aivan järkyttävän suurta onnea, joka näyttäytyy ulospäin korviin saakka ulottuvana hymynä.

Samanlaisia tunteita kävin läpi myös heinäkuisena hääpäivänä. Alttarille astellessa tuntui siltä, kuin olisin itse ollut vieraana jonkun juhlissa ja heitellyt kuivattua laventelia vastanaineiden päälle. Vieläkään en ole ihan varma, seisoiko vihkijän edessä minä vai naapurin Leena – niin omituiselta ja epätodelliselta se tuntui.

Itse naimisissa oleminen tuntuu neljän kuukauden kokemuksen jälkeen ihan yhtä onnelliselta, ihanalta, v-mäiseltä ja vaikealta kuin parisuhteessa ollessakin – ainoana erona on lupaus toisillemme siitä, että nyt ollaan eikä meinata. En miettinyt maistraattia varatessa tai häävalssia valitessa, että nyt parisuhteestamme tulisi entistä eheämpi ja lujempi, tai että nyt se jokin loksahtaisi vihdoinkin paikoilleen. En ajatellut sen muuttavan meitä oikeastaan mitenkään.

Jos totta puhutaan, emme miettineet etukäteen, miltä avioelämä saattaisi yhdessä edes tuntua. Kaikenlainen spekulaatio siitä mitä saattaisi tapahtua, jos elämä avioliitossa ei yrityksestä huolimatta maistuisikaan, oli meidän mielestä turhaa. Sanoimme toisillemme tahdon vain ja ainoastaan siksi, että se tuntui molempien mielestä oikealta ja hyvältä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se tuntuisi välttämättä oikealta ja hyvältä hamaan hautaan saakka, vaikka siihen tietysti pyritäänkin.

Niin että tässä sitä nyt juostaan käsikkäin tiellä, joka on tietyllä tapaa molemmille ihan uusi ja ihmeellinen, ja toisaalta taas täysin tuttu ja turvallinen –  ja sehän tässä kaikkein siisteintä onkin.

 

Photos //  Timo Soasepp

31/10/2018 2

me mennään naimisiin

Pakko se kai on uskoa. H-hetki, eli häähetki lähestyy armotonta vauhtia ja pian seistään polvet ja alahuuli tutisten alttarilla – tai siis toivon mukaan kirkkaan sinisen taivaan alla, sillä vihkiseremonia olisi tarkoitus suorittaa ulkona… Eihän se olisi kunnon suomalainen jännitysnäytelmä eikä mikään, jos ei nyt hieman vihkiaamuna sataa ripottelisi!

Elän oikeastaan edelleen siinä harhaluulossa, että kevät on vasta aluillaan ja hääpäivään on kuukausi kaupalla aikaa. Se kertoo ehkä siitä, kuinka nopeasti puoli vuotta on mielen sopukoissani kulunut – tai siitä, kuinka paljon tekemistä on häiden suhteen vielä jäljellä. ”Kunhan kaikilla on ruokaa ja juomaa” -mentaliteetti hävisi kutakuinkin siinä vaiheessa, kun toukokuun alkupuolella istahdimme yhdessä kaasojen kanssa miettimään häävalmisteluja. Palaverin jälkeen hakkasin itselleni auki yhdeksän sivun Powerpoint -esitelmän, sillä en osannut vastata yhteenkään ”Mitenkäs olet ajatellut tämän järjestyvän?” tai ”Missähän vaiheessa tuon on tarkoitus tapahtua?” -kysymykseen. Onni on kaasot, jotka ymmärtävät, mitä lähestulkoon satahenkisen poppoon kestitsiminen vaatii.

En minä silti ihan toimettomaksi ole jäänyt, vaikka siltä on monesti ehkä tuntunutkin. Asioiden edistämistä on helpottanut jo alusta asti selvillä ollut hääteema, vaikka kuvittelin pitkään, että mitään sellaista ei ole. Koska pyrimme arjessakin tekemään mahdollisimman ekologisia valintoja ja suosimaan hankinnoissamme kirpputoreja, päätimme, että kokonaisen hääastiaston vuokraamisen sijaan hommaamme lautaset ja kahvikupit kirpparilta. Hillityn valkoisen astiaston sijaan yhdistelemmekin huolettomasti Kierrätyskeskuksista löytyneitä mummokristalleja ja ruusukukallisia posliiniastioita – ja mikä parasta, olemme ehtineet vuokrata sekalaista saalistamme jo muillekin hääpareille!

Vaikka kirpputoreista ja kierrätysryhmistä on ollut suuresti hyötyä, suunnittelemistamme budjettihäistä tuskin enää puhutaan, sillä rahaa tuntuu uppoavan erilaisiin hankintoihin ihan huomaamatta… Iso siivu säästyy onneksi ruokapuolelta, sillä häidemme tarjoiluista (kakkua lukuunottamatta) vastaa mieheni yritys Soup catering.

Enää muutama hassu viikko ja hössötys on ohi. Sitä ennen työlistalla on vielä jos minkämoista hankintaa pöytäliinoista korkokenkiin, toimivan istumajärjestyksen laatiminen (tämä tulee olemaan hauskaa…) ja hääpäivän tarkka aikataulutus ja vastuualueiden jakaminen – ai niin, ja esteettömyystodistukset! Ilman niitä kun ei naimisiin mennä, haha! Juuh, taidan tarvita lasi(pullo)n skumppaa, että selviän tästä kaikesta maaliin asti.

❖ ❖ ❖

Kiinnostaisiko teitä lukea meidän häistä enemmänkin? Olen pohtinut näpytteleväni häistä kokonaisen postaussarjan, johon sisältyisi juttua mm. vegaanisesta häämenusta, täydellisestä vintage-mekkolöydöstä ja koristeideoista. Myöhemmin kesällä on luvassa myös aika mieletön arvonta tuleville hääpareille ja isompien juhlien järjestäjille, joten kannattaa pysyä kuulolla!

13/06/2018 14

tyhjän ruudun oireyhtymä

Yritin hakea jotain sanaa, mikä kuvaisi hyvin tätä koko kevään jatkunutta olotilaa ja hymähdin ääneen, kun keksin sille kokonaan oman diagnoosin; Tyhjän ruudun oireyhtymä. Tiedättehän? Se tunne, kun on sata asiaa mielen päällä ja johonkin pitäisi vaan yrittää tarttua, mutta kursori sen kuin vaan pomppii tyhjällä ruudulla ja vittuilee takaisin.

Toiset toimii pienessä kiireessä tehokkaammin ja kokevat lievän stressin toisinaan jopa tervetulleeksi. Itsehän kuulun siihen jengiin, joka suorastaan lamaantuu lähestyvistä deadlineista ja päätyy mielummin peiton alle vahtaamaan Temppareita.

Stressistä ja sen hallinnasta puhutaan nykyään paljon – ja hyvä niin, sillä työuupumus tuntuu vakiintuneen jo jonkinlaiseksi kansantaudiksi. Kun luin Idan jutun aiheesta, jäin hetkeksi miettimään omaa jaksamistani. Huomasin, etten suinkaan pyrkinyt esimerkiksi miettimään konkreettisia ratkaisuja oman hyvinvointini edistämiseksi, vaan havahduin lähinnä vertailemasta omaa stressiäni muiden stressiin.

Reilu vuosi sitten yrittäjäksi ryhdyttyäni en osannut ihan ajatella, millaisia kamppailuja tulen itseni kanssa toisinaan käymään sen vuoksi, etten tee tarpeeksi. Tai niin ainakin kuvittelen. Vaikka nykyään burn outin merkeistä varoitellaan, katsotaan stressin ja kiireen olevan myös merkki kovasta työstä. Auta armias, jos et olekaan painanut unelmiesi eteen vuosi tolkulla töitä ja ansainnut mainetta ja kunniaa kyyneliä ja verta vuodattaen, tai takonut sitä rautaa silloin, kun se oli vielä kuumaa, perkele!

Toiselle kiire tarkoittaa töiden ja opiskelun yhteensovittamista keskenään ja toiselle kahden lapsen yksinhuoltajuutta. Toiselle kalenterin täyttyminen ei tuota minkäänlaista ongelmaa, kun taas toiselle voi samassa tilanteessa olla vaikeaa pitää ohjia käsissä. Onkin ehdottoman tärkeää tuntea itsensä ja oman kaikkivoipaisuutensa, sillä kukaan muu ei välttämättä huomaa, jos sinä et jaksa.

Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin joskus Tempparit vaan vie voiton.

31/05/2018 4

tällä hetkellä inspiroi

Viime viikkoina olen yrittänyt inspiroitua täytekakuista, pöytäkattauksista, kukka-asetelmista ja kaikesta Pinterestin ja mielikuvituksen välillä. Jos olisi mahdollista, ulkoistaisin kaiken häihin liittyvän ja kävelisin suoraan alttarille h-hetken koittaessa. Eräs miespuolinen ystäväni hämmästeli tuskailuani, kun kerroin että hääpäivä on jo ovella ja kaikki vielä täysin vaiheessa. ”Siis kuinka aikasin häiden järjestelyt pitää muka aloittaa?”, hän kysyi. Ilmeeni nähtyään ystäväni otti pari askelta taaksepäin.

Olenkin jo luonnostellut mielessäni ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan…” -tyylistä postausta, jossa listaan tuleville morsioille omakohtaisia vinkkejä ja muistisääntöjä häiden suunnittelun ja järjestelyiden suhteen. Ensimmäinen ja ehkäpä kaikista tärkein vinkkini kuuluu; aloittakaa ajoissa. Itsehän pyörittelin lähinnä peukaloita vielä tammikuussa ja mietin, että eihän sitä nyt vielä mitään kannata. Noh juu, kyllä kannattaa.

Olen kova tyttö inspiroitumaan kyllä muuten kaikenlaisesta, jopa täysin epäolennaisesta silloin, kun keskittymiskykyä kaivattaisiin jossain ihan muualla. Niinhän se usein menee, että ne kuuluisat ikuisuusprojektit ja pitkään to do -listalla olleet kodinaskareet astuvat kuvaan viimeistään siinä vaiheessa, kun aikaa ei olisi juuri millekään ylimääräiselle. Kaikenlaisen häähössötyksen sijaan minua inspiroi tällä hetkellä mm. seuraavat asiat:

✢  Naisen seksuaalisuus on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tabu, josta puhutaan lähinnä illanistujaisissa muutaman lasillisen jälkeen. Vaikka feminismi on selkeästi muodissa, liittyy esimerkiksi naisen sukuelimeen edelleen tietynlainen stigma, jonka vuoksi aihe sivuutetaan mielummin kokonaan. Keskustelimme eräs ilta naisen biologiasta, haluista ja haluttomuudesta ystäväni kanssa (kyllä, viinilasillisen ääressä) suu melkeinpä vaahdoten, sillä koko kompleksi kaikkine kysymyksineen ja ajatuksineen herättää niin suurta mielenkiintoa. Mitä mietit Ronja Salmi?  sarjan jaksoissa käsitellään paljon pohtimiani asioita rohkeasti ääneen ja tarkastellaan naisen seksuaalisuutta moneltakin eri osin. Ohjelmaan liittyvä Mitä vielä, Ronja Salmi?  podcast-sarja on myös kuuntelemisen arvoinen!

✢ Fiksut ja määrätietoiset naiset, jotka jaksavat tsempata muita, esimerkiksi samalla alalla olevia naisia ikuisen kilpailun ja kyräilyn sijaan. Viime tiistaisen PING Festivaalien jälkeen kuljin hymy korvissa erityisesti Natan ansiosta – ei pelkästään hänen festareilla pitämänsä, helvetin kovan How to success -oppituntinsa vuoksi, vaan henkilökohtaisen palautteen takia, jonka me Minnin kanssa vegaanihommistamme saimme. Juuri tämänkaltaista positiivista ja kannustavaa meininkiä tarvittaisiin naisten välillä enemmän, arvostan!

✢ Sapiens – Ihmisen lyhyt historia on kirja, jota koko Suomi parhaillaan lukee. Kirja kertoo siitä kuinka ihmisestä tuli ihminen, miten metsästäjistä tuli kuningaskuntien rakentajia ja miten ihmiset ryhtyivät uskomaan jumaliin ja luottamaan lakeihin. Aloitin lukemaan kirjaa eilen ja vain muutaman hassun sivun luettuani, olin jo monttu auki. Koska historia ei koulussa juurikaan kiinnostanut, on monta asiaa päässyt vuosien varrella unohtumaan, kuten se että maapallolla on asunut aikoinaan ainakin kuusi ihmislajia, joista oma lajimme Homo sapiens ei todennäköisesti tule elämään enää tuhannen vuoden päästä – hullua. Ajatella, että lähitulevaisuudessa saatamme joutua kilpailemaan sapienseihin kuulumattomien ihmisten kanssa… Löysin kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta hintaan 12,95 €.

❖ ❖ ❖

Mua kiinnostaa, mikä teitä tällä hetkellä inspiroi? Oletteko lukeneet kirjallisuutta naisen seksuaalisuudesta? Mulle saa jakaa mielellään lisäinspistä! Myös kaikenlaisia viime hetken vinkkejä häiden järjestelyn osalta otetaan vastaan, heheh…..

12/05/2018 4

hiusten kasvivärjäys – kenelle se sopii?

︎❋ yhteistyössä Kampaamo Kotosa

Puhelin piippasi viime viikolla ja muistutteli lähestyvästä tukkalääkäristä. (AHAHA, TUKKALÄÄKÄRI!! Se sana joutaa samalle listalle masuasukin ja muiden hasun hauskojen lempinimien kanssa.) Muistutuksen yhteydessä sain idean kirjoittaa muutaman sanan kasvivärjäyksestä ja kysellä teitä askarruttavia kysymyksiä aiheeseen liittyen. Koska olen itsekin melko tuore kasvivärien ystävä, vieritin kiperät kysymykset ihanalle kampaajalleni Niinalle, joka loihtii kasvivärjäyksiä kampaamo Kotosassa.

En ihan tarkalleen muista, milloin siirryin synteettisistä väreistä kasviväreihin, mutta joskus loppuvuodesta se tapahtui. Vastikään ekokampaajaksi valmistunut Niina kysyi, haluaisinko alkaa testailla kasvivärejä ja ekohoitoja yhteistyön merkeissä, ja koska olin miettinyt kasvivärjäystä hiuksiini jo pitkään, suostuin ilomielin!

Omakohtainen kokemus kasviväreistä on jo ensimmäisestä kokeilukerrasta lähtien ollut huippuhyvä. Ylläoleva pehko näyttää hieman kuivahtaneelta (trust me, sitä se olikin viikon kestäneen raksatyömaan, kevään katupölyjen ja uuden asunnon maalihöyryjen jäljiltä), mutta väri näyttää yhtä kirkkaalta, kuin mitä se oli reilu kaksi kuukautta sitten viime kampaajakäynnin jälkeen.

Viime vuosien aikana olen huomannut päänahkani herkistyneen huomattavasti. Erilaiset synteettiset väriaineet ja hiustuotteet ovat kuivattaneet päänahkaani entisestään ja lisänneet voimakasta kutinaa ja hilseilyä. Tämä oli yksi syy sille, miksi halusin vaihtaa vaarallisia kemikaaleja, erityisesti PPD:tä sisältävät väriaineet turvallisiin kasviväreihin, jotka sopivat useimmiten myös yliherkille ja allergioista kärsiville.

Olen monesti kävellyt kampaajan ovesta ulos luonnottoman näköinen värikypärä päässäni – vaan enpä enää. Katsokaa, miten kaunis ja luonnollinen väri saatiin tälläkin kertaa Niinan kanssa aikaiseksi! Edellisistä kerroista poiketen jätimme tyven kokonaan värjäämättä, koska selkeää tyvikasvua ei ollut syntynyt. Koska hiukseni sisältävät runsaasti punapigmenttiä, ovat kasvivärit toimineet senkin puolesta päässäni täydellisesti.

Keväisin tekee usein mieli kirkastaa hieman ilmettä ja siksi kokeilimmekin hennalla värjäämisen sijaan tehdä raitoja savivaalennuksella. Koska täysin luonnollisesti kasvivärit voivat ainoastaan kirkastaa hiusta, ei vaalentaa, käytimme luonnollisen savijauheseoksen kanssa mietoa hapetetta. Ennen värjäystä käsittelimme latvat kookosöljyllä, joka suojasi hiusta synteettiseltä hapetteelta.

Minkälaisia värejä kasviväreillä voi saada aikaan?

Ihanteellisia ovat luonnolliset ja lämpimät värit, kuten ruskeaan, punaiseen ja kupariin taittavat sävyt. Myös kylmemmät ruskeat voivat onnistua kasviväreillä tehtynä, joskin tämä riippuu aina asiakkaan luonnollisesta sävyasteikosta. Jos punakeltapigmenttiä on paljon, on toivottu tulos kylmästä sävystä epätodennäköisempi.

Miten kasvivärjäys sopii allergikoille? 

Kasvivärit sopivat usein niille, joille aiheutuu herkistymiä synteettisistä kemikaaleista, esimerkiksi PPD-allergian vuoksi. Myös kasviväreille voi olla allerginen, mutta se on suhteellisen harvinaista. On kuitenkin mahdollista, että esimerkiksi tietyille kasveille tai pähkinöille allergiset saattavat reagoida myös kasviväreihin. Monet sekoittavat myös luonnollisen ja synteettisen hennan keskenään – ekokampaajien käyttämän luomuhennan ei ole todettu aiheuttavan herkistymiä.

Voiko kasiväreillä värjätä hiuksia mustaksi?

Lähelle ainakin ja todella tummaksi kyllä. Tämäkin riippuu hyvin paljon asiakkaan luontaisesta väristä – jos hiusten oma värisävy on kylmempi maantienharmaa, voidaan tummaa indigoa käyttämällä päästä yllättävänkin lähelle mustaa väriä. Kasviväreillä on kuitenkin aina vaikeampi ennustaa lopputulosta, kuin synteettisillä väreillä.

Miten raskaus-/imetyshormonit vaikuttaa lopputulokseen? Suositellaanko kasvivärjäystä edes raskaana ollessa?

Lähtökohtaisesti kasviväreillä värjääminen on raskauden ja imettämisen aikana turvallista, sillä ne eivät sisällä lainkaan synteettisiä kemikaaleja. Koska kasvivärjäyksen vaikutuksia ei ole tutkittu vielä tarpeeksi laajasti, suosittelisin värjäyksen yhteydessä välttämään ihokontaktia ja tekemään värjäyksen raitana.

Mitä tulee ottaa huomioon synteettisistä väreistä kasviväreihin siirtyessä?

Kasvivärit pysyvät parhaiten terveissä ja hyvinhoidetuissa hiuksissa. Synteettisesti värjätyille hiuksille tehdään yleensä ensimmäistä kasvivärjäyskertaa syväpuhdistava savi- tai merilevähoito, jotta kasvivärit saataisiin tarttumaan hiukseen mahdollisimman hyvin. Mitä useampi kasvivärjäyskerta takana, sitä pitempään väri säilyy intensiivisenä hiuksissa.

Saako kasvivärjättyä tukkaa enää vaalentaa/värjätä synteettisesti?

Saa tietenkin. Vaalentaminen on kuitenkin vaikeampaa, jos kasvivärinä on käytetty indigoa. Tällöin lopputulos voi taittaa hieman vihreään.

Onko hiusten värjääminen kasviväreillä kalliimpaa?

Usein hinnoittelu perustuu kampaamoissa aikaveloitukseen. Kasviväreillä värjääminen vie kampaajalla aina hiukan enemmän aikaa ja siitä syystä se saattaa olla monesti pikkuisen kalliimpaa. Kaupasta valmisvärejä ostaessa ei voi taas olla täysin varma tuotteen 100% luonnollisuudesta.

Miksi kasvivärjäys?

Luonnolliset kasvivärit eivät sisällä lainkaan terveydelle ja ympäristölle vaarallisia kemikaaleja. Kasvivärit eivät tunkeudu synteettisten värien tavoin hiuksen sisään ja muuta hiuksen omaa luonnollista rakennetta, vaan hoitavat ja tuuheuttavat hiusta ja estävät niiden katkeilua. Kasvivärit haalistuvat kauniisti ja jopa paranevat ajan kuluessa – hiukset tuntuvat terveemmiltä ja suorastaan uskomattoman kiiltäviltä vielä hyvinkin pitkään värjäyksen jälkeen!

∇ ∇ ∇

Kampaamo Kotosa / Pursimiehenkatu 9 / 044 245 0943 / @kampaamokotosa

02/05/2018 6

paju tulee, oletko valmis?

Ihan vähän tekisi mieli päästä vähällä ja kopioida viimeisin kirjoitukseni lokakuulta 2016, jolloin varovaisesti kokeilin työntää isovarvastani takaisin blogimaailmaan. Oven väliin se varvas taisi kuitenkin jäädä. Varvas parka. Mutta mitäs sanotte, jos annettaisiin varpaalle uusi mahdollisuus? Pidettäisiin ovea auki ja toivotettaisiin tervetulleeksi vuoteen 2018?

Joten tässä me nyt taas ollaan – minä ja varvas, valmiita ylittämään kynnys kuin kynnys! 

Palataanpa vielä hetkeksi viimeiseen kirjoitukseen, jonka julkaisin vielä silloisen blogini, She goes with the flow:n puolelle – kelatkaa, oon ollut parikymppinen tyllerö, kun päätin alkaa kirjoittaa au pair arjestani Tukholmassa.

Lähes tismalleen kuukausi aikaisemmin, syyskuussa 2016, olin päättänyt tehdä jotain todella jännittävää ja varmasti monen mielestä ihan pimeetä. Irtisanoin itseni reilu kolme vuotta kestäneestä työsuhteesta myyjävisualistina ja aloin tekemään Youtube-videoita. Kieltämättä, kuulostaa ihan pimeeltä. Varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että videoiden tekeminen oli itselle yhtä tuttua, kuin vaikkapa sukkapuikoilla neulominen. Ihan yksikseni en tähän hulluuteen olisi kuitenkaan uskaltanut lähteä. Ilman Minnin määrätietoisuutta, oma-aloitteisuutta ja panostusta en ikimaailmassa olisi ollut perustamassa osakeyhtiötä, jonka nimeksi tuli PS Olen vegaani. Ihan pimeetä, mutta vähintäänkin yhtä siistiä!

Sanomattakin varmaan selvää, on viimeisin vuosi hurahtanut tiiviisti vegaanibisneksien parissa. Omaan juttuun pähkähullusti uskominen edesauttoi varmasti, kliseistä kyllä, tähtäämään kivan kuuloisesta harrastuksesta suoraan täysipäiväiseen työhön, johon myös ympärillä olevat ystävät, tutut ja tuntemattomat uskoivat. Se, että reilu vuoden ikäinen päähänpisto on otettu niin hyvin vastaan, merkitsee paljon ja vähän päälle. Siitä isoin kiitos kaikille teille!

Oma juttuni ei ole kuitenkaan täysin yhtä kuin PS Olen vegaani, ja varmaan osittain siitä syystä täällä teille nyt kirjoitan. Ihanan ja kamalan somen parissa olen viettänyt aikaa jo Internetin alkuajoista lähtien, mutta tällä hetkellä ensimmäistä kertaa keskiössä on jokin, ei joku, eli minä itse. Vaikka se jokin, eli vegaanisen ruokavalion sekä kestävän kehityksen puolesta liputtaminen kuvastaa hyvin paljon arvomaailmaani ja elämäntyyliäni, ei se tietenkään kerro minusta kaikkea. Sen sijaan, että ihmiset lähestyisivät baarissa iloisesti kutsumalla minua etunimen sijaan vegaaniksi (tämä on toki poikkeuksetta ollut vain ja ainoastaan huvittavaa, haha!), haluan kertoa teille enemmän itsestäni, ajatuksistani, mielenkiinnonkohteistani ja kaikesta, mitä tavallisessa arkielämässäni näen ja koen.

Aiheet tulevat blogissani pyörimään toki minulle tärkeiden asioiden, kuten sen vegaanisen ruokavalion ja kestävän kehityksen mukaisen elämäntavan äärellä, mutta eiköhän jutun juurta löydy niiden aihealueiden ulkopuoleltakin. Juuri nyt aikaani vie työn ohella kesällä vietettävät häät (ihan omat, jaiks), joten varmasti ainakin niiden osalta luvassa paljon fiilistelyä ja päänvaivaa tekstimuodossa.

Riittäisiköhän tämä pieneksi teaseriksi siitä, mitä tuleman pitää?

Niin ja hei, koska blogini tosiaan sijaitsee nykyään uudessa osoitteessa (vuosien vanhat tekstit ovat edelleen vapaata riistaa kaikille masokisteille, olkaa hyvät) , olisi ihanaa, jos kävisitte klikkailemassa seuraa -nappulaa Bloglovin’in puolella ja tykkäilemässä blogistani myös Facebookissa!

♥︎ : Paju

PS. Jätä viesti äänimerkin jälkeen, * piip *

02/04/2018 6

niin kuin päiväkirja itselleni, mutta kuitenkin teille

Viihtyy usein omissa oloissaan ja näyttäytyy toisinaan vain ruoka-aikaan. Luonteeltaan lempeä, mutta paineen alla arvaamaton. Tavataan lajitovereidensa keskuudessa harvoin. 

En tiedä mikä sai minut alunperin kirjautumaan pitkästä aikaa (ja nyt kun puhun pitkästä aikaa, niin todella tarkoitan sitä) blogiini, jonka nimeä hädin tuskin enää muistin. Kirjoitin ensin sähköpostiosoitteen väärin, jonka jälkeen tekstikenttä herjasi salasanaa. Hetken ymmäiltyäni (jos tuo ei ole sana, keksin sen juuri) pääsin blogipaneeliin sisään ja huomasin kommentin.

KOMMENTIN!

Viesti ei ollut roskapostia, vaan se oli tullut ihka oikealta lukijalta, joka kaipasi blogikirjoituksiani. Siis että joku kaipasi minua! Täällä! Siinä samassa tykitin jo menemään Instagramiin kuvan, jonka yhteydessä kyselin varovaisesti mielipidettä blogiani kohtaan. Ja tässä sitä nyt ollaan!

Blogini luonnoksiin oli tallentunut tekstinpätkä viime vuodelta, jossa pohdiskelin tämän kanavan tarpeellisuutta ja sitä lukeeko blogeja ylipäätään enää kukaan. Olen edelleen sitä mieltä että blogien kultavuodet ovat jo ohi, mutta matkan varrella (…jota kesti reilu vuoden päivät) hiffasin jotain, minkä vuoksi palasin:

Haluan kirjoittaa.

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Jopa niinkin paljon, että menin aikoinaan opiskelemaan sitä, kunnes tajusin että tämä (vai pitäisikö sanoa tämäkin) on niitä juttuja kun ei kukko käskien laula. Olen monesti todennut, että itselläni kyky sanoa on aivan eri kuin kyky kirjoittaa. Muistan jo teini-iässä äitini pyytäneen minua selittämään asioita paremmin, koska lauseeni olivat luokkaa ”no siis sellanen jutska niinku” – tosin en tässä yhteydessä lyö vetoa siitä, kuinka motivoinut olin keskustelemaan vanhempieni kanssa ollessani viisitoista.

Poissaollessa tajusin myös sen, että olin kirjoittanut jo pitkään vain teille, en enää niinkään itselleni. Tottakai blogit ovat tarkoitettu luettaviksi, mutta jos sisällön tuottaminen alkaa maistua pelkiltä tuotetestauksilta, on aika ottaa peili kauniiseen käteen ja kysyä itseltään mikä on tämän tarkoitus.

Menipäs syvälliseksi. Antakaas kun selitän.

Toimittajakoulussa minut pistettiin kirjoittamaan erilaisia juttutyyppejä, kuten uutisia, reportaaseja ja pakinoita, joiden kirjoittamisesta minulla ei ollut hajuakaan. Milloin tekstin piti olla henkilökohtainen kannanotto, milloin tapahtumat piti kirjoittaa tärkeys- eikä tapahtumajärjestyksessä ja milloin juttua piti liioitella tai vääristellä. Koko kirjoittamisesta meni maku.

Sama pätee oikeastaan hyvin moneen asiaan mitä teen. Nauttimistani asioista, kuten tässä tapauksessa kirjoittamisesta tulee puuduttavaa ja väkinäistä, jos joudun tekemään sen jonkun tietyn mallin mukaan. Koko hommasta menee hohto ja lopulta sen huomaa myös muut.

Tätä postausta aloittaessani en todellakaan tiennyt mitä tulisin tänne vuoden tauon jälkeen suoltamaan. Ja tässä tullaankin tämän koko tekstin ytimeen. Pääpointtiin. Haluan kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo! Niin kuin päiväkirjaa itselleni, mutta kuitenkin teille.

Muutaman säännön haluan antaa kuitenkin itselleni:

→ Älä pode huonoa omaatuntoa kirjoitustahdistasi.
→ Älä pyytele anteeksi kirjoitustahtiasi.
→ Älä keksi tekosyitä kirjoitustahdillesi.

Muulla ei olekaan sitten niin väliä.

Rakkaudella, rareista rarein
Pajuchu

Follow my blog with Bloglovin

06/10/2016 6

syksyinen kurpitsarisotto

    Yhteistyössä Nordalcon kanssa

Mitä mitä mitä! Syyskuun vika! Nytkö jo! No jo. Jos ikinä kuvittelin kevään kiireiseksi niin syksyn aikataulu on ollut masokismia maksimissaan. Vapaat hetket ilman pienintä velvollisuudentunteen hiventäkään ovat arjen pyörremyrskyssä nykyään luksusta, mutta päättömän kiireen keskellä sitäkin tärkeämpiä. Soitto kaverille ja kutsu ruokapöytään riittää – työnjaosta voidaan keskustella sitten paikan päällä, njäh njäh!

Pimeiden syysiltojen lämmikkeeksi ja kevyeksi seurusteluviiniksi saimme maisteltavaksi Les Fumées Blanches Sauvignon Blancia, joka on jo entuudestaan tuttu keväisestä brunssipöydästä Peetan luota. Silloin vaimo taikoi Vege! -kirjasta herkullista kukkakaalicrustia, jonka pariksi sitruksinen valkkari sopi mainiosti.

Parhaimmillaan kalan, äyriäisten (loistava myös sushin kanssa!), juustojen ja kasvisten kanssa soveltuvalle valkkarille halusimme keksiä jonkin hieman syksyisemmän reseptin ja pian mokoma löytyikin tutusta ja turvallisesta köökkikirjasta. Kurpitsarisottoa parempaa kaveria olisi viinille saanut hetken hakea, nimittäin neljän desin verran sitä lorahti itse ruokaankin! Pitänee kokata (vai pitäisiköhän tässä yhteydessä käyttää vain yksikkömuotoa) vaimon kanssa useammin, sen verran ihanaa se syömi… ruoanlaittaminen yhdessä on.

Aloita kuorimalla ja kuutioimalla 400 g hokkaido-kurpitsaa. Raasta sen jälkeen sitruunankuori ja pane se marinoitumaan oliiviöljyyn (n. 10 min). Ryöppää 100 g kurpitsakuutioita kiehuvassa vedessä 7-8 minuuttia, siivilöi ja sekoita soseeksi sauvasekoittimella. Paahda riisiä pienessä tilkassa oliiviöljyä minuutin verran. Lisää valkoviini ja loput kurpitsakuutiot. Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää kurpitsasose. Sekoita noin 15 min lientä vähitellen lisäten, kunnes riisi on hieman al dente ja kurpitsa kypsää. Lisää voi, juustoraaste ja lopuksi hunaja, sitruunamehu ja -kuori sekä rosmariini. 
30/09/2015 2